Kuva: Pixby

Seksi elokuvissa ei aina vastaa todellisuutta - voitko samaistua listaukseen?

11.01.2018 21:30 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Elokuvissa nähdään toisinaan paljon sellaista, mikä ei todellisuudessa mene ihan samalla kaavalla.

Jokainen, joka on joskus katsonut aikuisviihdettä tietää, että aina niissä nähty "todellisuus" ei vastaa oikeaa elämää. Niissä mies on esimerkiksi aina valmis toimintaan ja nainen ääntelehtii tilanteessa kuin tilanteessa, mutta mitä muita outoja epäkohtia niissä nähdään?

Buzzfeed jakoi sivuillaan listauksen, jossa on lueteltuna muutamia sellaisia eroavaisuuksia, jotka saattavat jopa huvittaa. Miten on, oletko samaa mieltä?

1. Oikeassa elämässä nainen tarvitsee esileikkiä ollakseen valmis toimintaan. Elokuvissa hommiin aletaan useimmiten välittömästi.

2. Elokuvissa ei liukuvoiteita näy. Tosielämässä ne ovat kuitenkin perusarkea.

3. Elokuvissa miehen pitää usein saapua paikalle viimeistelemään naisen sooloseksisessio, sillä nainen ei millään tule yksin. Todellisuudessa asia on usein toisin.

4. Elokuvissa ei nähdä erektio-ongelmia, vaan miehet ovat aina valmiita toimintaan. Ihan näin ei tosielämässä ole.

5. Elokuvissa ei koskaan sählätä kondomin kanssa. Toisin se saattaa olla oikeassa elämässä.

6. Elokuvissa ihmiset ovat aina seksikkäissä alusvaatteissa ja viimeisen päälle laitettuja. Jokainen tietää, että normaalioloissa tämä ei ole aina se todellisuus.

7. Elokuvissa nainen ääntelehtii aina kovaan ääneen. Todellisuuden kanssa tällä ei välttämättä ole mitään tekemistä.

8. Elokuvissa seksi ei koskaan keskeydy noloon tai hämmentävään tilanteeseen. Normaalissa elämässä näin voi kuitenkin helposti käydä.

9. Elokuvissa nainen tulee nopeasti miehen käsittelyssä. Tosielämässä orgasmin saaminen vaatii usein hieman enemmän, jopa niitä omia käsiä.

10. Elokuvissa kuka vain innostuu kenen tahansa seksiehdotuksesta. Esimerkiksi hieroja saattaa intoutua puuhiin asiakkaansa kanssa. Normaalioloissa tämä ei kuitenkaan ole kovin yleistä, että kotona vieraileva putkimies hoitaa muutakin kuin työnsä.

Lue myös: Venyttääkö seksi naisen sukuelimiä ja kuinka leveä on keskivertovagina? 3 yllättävää faktaa

Lue myös: Naiset paljastavat mitä he todella ajattelevat seksistä kuukautisten aikana

Lue myös: Uskomukset uusiksi - moni nainen haluaa enemmän seksiä kuin heidän kumppaninsa

Lähde: Buzzfeed

Kilpailut

Uusimmat