Ella, 23, purskahti itkuun junassa - tuntemattoman kanssamatkustajan ele lämmitti sydäntä

30.01.2018 16:15 - Katariina Auvinen

Nyt taideopiskelija etsii ihmistä, joka auttoi häntä junassa.

Toisia ihmisiä ärsyttää puhelimeen puhuminen junassa, mutta erästä hyväsydämistä kanssamatkustajaa ei. Opiskeluaika on myös elämässä sitä aikaa, jolloin elämässä ei ole ylimääräiseen rahaa. Joskus rahaa ei löydy edes kaikkeen välttämättömimpään. Ella Johannessen, 23, päätti junassa soittaa äidilleen, mutta hän purskahti kesken puhelun itkuun kertoessaan kuinka stressaantunut ja ahdistunut hän on talousasioistaan.

Johannessen opiskelee Englannissa. 

Järkyttynyt Johannessen tunsi puhelun jälkeen olevansa totaalisen väsynyt, joten hän nukahti. Kun nainen heräsi, kyyneleet tulivat taas hänen silmiinsä. Tällä kertaa ne johtuivat siitä, mitä oli hänen sylissään. Tuntematon kanssamatkustaja oli kuullut hänen puhelunsa äitinsä kanssa ja jättänyt naisen nukkuessa tämän nenäliinan alle 100 punnan setelin. Tämä tarkoittaa noin 113 euroa. 

Tämä hyväsydäminen ele sai aikaan sen, että Johannensenin ei tarvitse käyttää luottokorttiaan äärimmilleen. 

Hän jakoi tarinansa Facebookissa, jotta hän voisi löytää kanssamatkustajan, joka matkusti hänen kanssaan Leedsistä Peterboroughiin viime lauantaina. Tarinaa on jaettu jo yli 6000 kertaa, mutta matkustaja ei ole ainakaan vielä ilmoittautunut. 

Lue myös: Nainen meni "naimisiin" juna-aseman kanssa - odottaa nyt toista hääpäiväänsä

Lähde: Mirror 

Kilpailut

Uusimmat