Kaikki artikkelit

Nainen kertoo luulleensa aluksi näkevänsä näkyjä, kun kauhuelokuvista tuttu hahmo kuljeskeli naapurustossa.
Sosiaalisen median alustat tulevat tarjoamaan uusia lisäominaisuuksia sisällöntuottajille, jotta kaupallinen toiminta helpottuisi.
Moskovan tuomioistuimen mukaan Meta on äärijärjestö.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Meta uhkailee palveluidensa sulkemisella.
Facebook, Instagram sekä WhatsApp olivat eilen maanantaina käyttökelvottomia. Tämä näkyi myös Zuckerbergin omaisuudessa.
Maailmanlaajuinen häiriö kesti noin kuusi tuntia.
Video on kerännyt TikTokissa 300 000 katselukertaa.
Jokaisella käyttäjällä on mahdollisuus päättää, haluaako hän nähdä julkaisussaan tykkäyksiä vai ei.
Video on kerännyt TikTokissa 300 000 katselukertaa.
Helsingin poliisilaitos varoittaa useista valeprofiilien tekemistä huijauksista, joita on tapahtunut syksyn aikana Facebookin kirpputoriryhmissä.
Viime vuonna lanseerattu Facebook Dating on avattu nyt myös Suomessa.
Myös yhteistietojen lisäämistä helpotetaan.
Ensimmäisenä keikan Iskelmän Facebook-livessä vetää Vahtera.
Videota on katsottu satoja tuhansia kertoja.
Palvelu on käytössä jo monilla markkina-alueilla.
Yhtiötä on viime aikoina painostettu selvittämään käytänteitään.