Kuva: Shutterstock

Mies pistää itseään nokkosilla erikoisesta syystä - vannoo nyt metodin nimeen

15.06.2018 16:15 - Katariina Auvinen

Goran Pavlovic kertoo siitepölyallergiansa parantuneen nokkosten avulla.

Tänä vuonna siitepöly on aiheuttanut ongelmia todella monille ihmisille. Allergisia oireita ovat saaneet jopa ne, jotka eivät ole edes tienneet olevansa allergisia. Mirror-julkaisu on uutisoinut miehestä, Goran Pavlovicista, joka väittää oman allergisen nuhansa parantuneen nokkosten avulla. 

Pavlovic oli saanut vinkin eräältä ystävältään. Pavlovic pistää itseään kerran viikossa tahallaan nokkosiin heti niiden ilmaannuttua. Omien sanojensa mukaan mies ei ole kärsinyt siitepölyallergiasta kolmeen vuoteen. 

- Mitä ilmeisemmin nokkosen pisto aiheuttaa immuunipuolustuksen aktivoitumisen, jonka johdosta siitepölyallergia ikään kuin unohtuu, mies miettii. 

Pavlovic kertoi asiasta Facebook-julkaisussaan. Mies ei kuitenkaan ole kysynyt lääketieteellistä mielipidettä kyseenalaiseen metodiinsa, joten ihan heti kättä ei kannata olla tunkemassa nokkospuskaan. 

Joidenkin tutkimusten mukaan nokkonen esimerkiksi teenä nautittuna voi auttaa lievittämään siitepölyallergiasta johtuvia oireita kuten tukkoista nenää tai aivastelua. Nokkonen on varsinainen terveysruoka. Se sisältää paljon esimerkiksi c-vitamiinia ja kalsiumia. 

Lue myös: Nokkosenpistot voi parantaa nerokkaalla niksillä - Tarvitset vain teippiä ja vettä

Lähde: Mirror 

Kilpailut

Uusimmat