Kuva: Shutterstock

Äiti on vaihtanut 8-vuotiaan tyttärensä nimeä jo useamman kerran "En vaan osaa päättää"

26.08.2018 19:15 - Rea Tallgren / rea.tallgren@bauermedia.fi

Neljän lapsen äiti perustelee nimien vaihtelua sillä, että iso päätös on vaikea tehdä hormonihuuruissa.

Neljän lapsen brittiäiti Shoba Sibary on noussut otsikoihin ailahtelevaisuutensa takia. Nainen tunnustaa vaihtaneensa kahdeksanvuotiaan tyttärensä nimeä jo neljään otteeseen, koska ei ole osannut päättää, mistä nimestä pitää eniten. Kaksi kertaa nimi on ollut sama, mutta välissä tytöstä on pitänyt jälleen käyttää uutta nimeä. 

Sibaryn tytär sai kasteessa nimen Delphine, mutta myöhemmin äiti halusi vaihtaa sen Dollyksi. Dollyn jälkeen äiti halusikin tytärtään kutsuttavan Dorothyksi. Sittemmin nimi on vaihdettu takaisin Dollyksi. 

Sibary myöntää välillä unohtavansa, minkä niminen hänen tyttärensä on, koska nimeä on vaihdettu niin moneen otteeseen. 

Sibaryllä on myös kolme vanhempaa lasta, jotka ovat nimeltään Flo, 18, Annie, 17 ja Monty, 15. Vanhempien lastensa nimien suhteen hänellä ei ikinä ole ollut ongelmaa. Dollyn kohdalla hän kertoi kuitenkin antaneensa lastensa mielipiteiden vaikuttaa liikaa nimenvalintaan. Juuri sisarukset halusivat, että kuopuksesta tulisi Delphine. 

Nykyään Sibary on sitä mieltä, että Dolly-nimi on hyvä, ja nimeä ei enää lähdetä vaihtamaan. 

- Ei lapsen nimen vaihtamisessa ole mitään väärää, koska valitessaan sitä ensimmäistä kertaa äiti on aivan hormonihuuruissa, Sibary perustelee kantaansa tuoreessa tv-haastattelussa. 

Moni katsoja ei kuitenkaan ole ollut naisen kanssa samaa mieltä. Hänen toimintaansa on kutsuttu ajattelemattomaksi ja itsekkääksi. 

"Apua, kuvitella miten kiusallista olisi, ettei edes muistaisi lapsensa virallista nimeä esimerkiksi lääkärin vastaanotolla?", kirjoittaa eräskin huolestunut katsoja sosiaalisessa mediassa. 

"Törkeää sekoittaa lapsen pää tuolla tavalla", sivaltaa toinen. 

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat