Kuva: Shutterstock

Domina avoimena työstään - kertoo myös oudoimmat pyynnöt, joita hänelle on esitetty

04.09.2018 21:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Julie Prestonin mukaan jalkafetissi on todella yleistä.

Julie Preston työskentelee tällä hetkellä ammattimaisen dominana. Hänen mukaansa eteen tulee monenlaisia toiveita ja haaveita, mutta silti yllättävän moni hänen asiakkaistaan nauttii erilaisista jalkoihin liittyvistä asioista.

Prestonin mukaan jalkafetissi onkin yllättävän yleinen. Hänen kertomansa mukaan eri ihmiset haluavat eri asioita.

- Minulla ei ollut aavistustakaan, että jalkafetismi on niin yleistä, ennen kuin aloitin nämä hommat, hän kertoo.

- Monet nauttivat siitä, että he saavat suudella jalkojani. Toiset vain nauttivat siitä, että voivat katsella, kun runnon asioita jaloillani, hän jatkaa.

Prestonin mukaan jotkut vaan haluavat lakata hänen varpaankyntensä tai antavat hänelle jalkahieronnan.

Prestonin mukaan yleensä pyynnöt ovat melko tavallisia ja helppoja toteuttaa, mutta myös erikoisia toiveita tulee vastaan toisinaan.

- Minua on joskus muun muassa pyydetty syöttämään erästä miestä koiran ruokakupista. Minulla ei ole koiraa, joten lainasin astian naapuriltani.

- Saan myös toisinaan viestejä ihmisiltä, jotka haluavat olla vauvoja. Minä olen ottanut sen osittain mukaan tarjontaani, mutta se on pelkästään sellaista lastenhoidollista hommaa. En halua millään tavalla, että hommasta tulee mieleen pedofilia, vaikka tässä tapauksessa kyseessä onkin aikuinen ihminen, hän toteaa.

Lue myös: Internet-domina kertoo arjestaan: "Postitin rahasta likaiset alushousut ja pullon virtsaa"

Lähde: Daily Star

Kilpailut

Uusimmat