Kuva: Shutterstock

Kissa toi omistajalleen shokeeraavan yllätyksen - poliisi jakoi kuvan netissä

18.09.2018 14:15 - Katariina Auvinen

Mirri ei tuonut näytille lintua tai hiirtä vaan muovipussin.

Kissat voivat tarjota omistajilleen ikäviä yllätyksiä, jos he tuovat ulkoa metsästämänsä eläimet "näytille" sisälle. Sen sijaan, että Bristolissa asuvan kissanomistajan matolle olisi ilmestynyt kuollut hiiri tai lintu, mirrin saalina oli tällä kertaa jotain aivan muuta, nimittäin paketillinen huumeita.

Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, kissa oli kantanut kotiin pienen muovipussukan, jonka sisältä paljastui noin 30 siistiä kääröä, joissa oli huumausaineita. Uutinen lähti leviämään, kun Avonin ja Somersetin poliisi jakoi kuvan löydöstä Facebook- ja Twitter -sivuillaan. 

"Kissa oli kääriytynyt tyytyväisenä muovipussukan viereen nukkumaan omaan petiinsä. Omistaja oli hieman shokissa lemmikkinsä löydöstä, mutta hän onnistui soittamaan meille saman tien." 

Poliisi tutkii asiaa parhaillaan. Mahdollinen huumausaine on lähetetty tutkittavaksi, mutta viranomaiset epäilevät aineen olevan kokaiinia ja heroiinia. 

Lue myös: Kissa tartutti omistajaansa vakavan taudin - Suomessa todetaan noin 100 tautitapausta vuosittain

Lähde: Metro 

Kilpailut

Uusimmat