Miksi tekisin mitään maapallon eteen, kun Kiinassa pilataan kuitenkin kaikki? Riku ja Tunna vastaavat

21.12.2018 09:15 - Henna Koste - Luettu 1 932 kertaa

Suomen tunnetuimmat seikkailijat julkaisivat kirjan, jossa opastetaan kohti parempaa tulevaisuutta.

Madventures-ohjelmasta kansan suosioon nousseet Riku Rantala ja Tuomas "Tunna" Milonoff ovat julkaisseet jälleen kirjan, tällä kertaa otsikolla Selviytymisopas - Maailma muuttuu, näin jäät henkiin. Kirjassa käsitellään kattavasti maailman murrosta kirjailijakaksikon ja tulevaisuuden tutkijoiden johdolla. Kirjassa ei kuitenkaan vaivuta synkkyyteen, päinvastoin. Mahdollisuuksia on paljon, ja juuri niistä kirjassa otetaan selvään.  

Moni tuntee kuitenkin saavutetuista eduista luopumisen vaikeaksi ja muutosten tekemisen raskaaksi, etenkin, kun olemme vain pieni maa. Kiinassa pilataan kuitenkin kaikki, todetaan usein keskustelupalstoilla.

- Jos mietitään Kiina-korttia, jota olen itsekin pohtinut usein, niin tosiasia on kuitenkin se, että Kiina on uudistuvan energian edelläkävijämaa. Siellä tehdään sitä tutkimusta todella paljon. Intia-kortti on helpompi. Kiinassa, jos jotain tehdään, siellä myös totalitaristisesti pakotetaan kaikki tekemään se muutamassa vuodessa toisella tavalla. Intiassa, jossa on demokratia, asiat menevät todella paljon hitaammin eteenpäin, Milonoff sanoo.

Mies matkustaa Intiaan lähes joka vuosi.

- Kyllä siellä tulee todella voimaton fiilis: mitä väliä sillä on, että kierrätän? Lopulta sillä on väliä, että me näytämme täällä esimerkkiä muille maailmanhuipulta, muutokset alkavat sieltä, missä on kehittyneintä. Meidän pitää näyttää, miten muutos tehdään, Milonoff korostaa. 

- Muutos on fakta ja se tulee tapahtumaan. Se, joka osaa muutoksessa toimia, operoida ja ottaa ne ensimmäiset askeleet, saa myös etumatkaa. Silloin osataan toimia paremmin yhteiskuntana ja hyödytään, että olemme valmistautuneet näihin asioihin ensimmäisten joukossa, Rantala jatkaa. 

Hän huomauttaa, että sillä on todella merkitystä, kun tarpeeksi moni alkaa ajatella ja käyttäytyä toisin. 

- Hyvä esimerkki on Berliinin muuri. Se romahti vuonna 1989 loppukesästä, eikä kukaan osannut arvioida sitä puolta vuotta aiemmin, että koko maailmaa jakanut henkinen ja fyysinen rautaesirippu katoaisi. Nopea katoaminen perustui siihen, että tarpeeksi moni Itä-Saksassa alkoi ajatella ja toimia toisin. Ihmiset pystyvät käsittämättömän isoihin asioihin, kun ruvetaan yhdessä tekemään, Rantala sanoo.

Sama pätee parempiin valintoihin ilmaston eteen. 

- On hyvä, että me suomalaiset teemme asioita, vaikka meidän päästömme ovat vain prosentin kymmenyksiä koko maapallosta, Rantala tähdentää. 

Lue myös: Madventures-kaksikko: "Suomesta ja suomalaisista tiedetään yleensä kaksi asiaa"

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat