Kuva: Mikko Räsänen

Madventures-kaksikko: "Suomesta ja suomalaisista tiedetään yleensä kaksi asiaa"

21.12.2017 14:45 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin mukaan suomalaisten tiedetään olevan rehellistä kansaa.

Madventures-kaksikko, Tuomas "Tunna" Milonoff sekä Riku Rantala ovat nähneet vuosien saatossa monenlaista maailman kolkkaa. He ovat tutustuneet uusiin ihmisiin, uusiin kulttuureihin sekä uusiin tapoihin.

Vaikka usein kuvittelemme, myös Suomi ja suomalaisuus on maailmalla yhä tutumpi juttu. Ja se mitä meistä tiedetään, tuskin yllättää ketään.

- Ensimmäinen asia, mikä yleensä tiedetään, on Nokia ja ennen kaikkea kaiken kestävä 3110-puhelinmalli. Tämän lisäksi usein esiin nousee myös se fakta, että suomalaiset juovat paljon, Milonoff kertoo Voice.fi:n haastattelussa.

Vaikka suomalainen osaa olla humalassa myös melkoinen öykkäri, on maineemme ulkomailla parantunut selkeästi. Esimerkiksi Virossa brittiläiset ovat ottaneet paikan, jota suomalaiset pitivät hallussaan pitkään.

- Suomalaisten käytös maailmalla on kohtalaisen hyvää, jos vertaa esimerkiksi britteihin. Heillä on siirtomaatausta, joten heillä on ehkä vähän sellaista ylemmyydentuntoa paikallisia kohtaan. Sen vuoksi sitten sikaillaan ja tehdään kaikkea tyhmää. Esimerkiksi Virossa britit ovat saavuttaneet kaikista kusipäisimpien turistien maineen. Ennen se oli suomalaisilla, Milonoff jatkaa.

Suomalaisia ei kuitenkaan vihata. Monessa maassa tiedetään, että tämä synkkä Pohjolan kanssa on rehellistä ja nöyrää porukkaa, joka juo, aivan kuten muutkin Pohjoismaalaiset, yllättävän paljon.

- Määrässä ajateltuna suomalaiset eivät juo mitenkään hirveitä määriä. Se tapa juoda on vain erilainen, kuten muuallakin Pohjoismaissa sekä esimerkiksi Japanissa. Siinä on mukana sellainen humalahakuisuus, Rantala toteaa.

"Tukahdetut tunteet ajavat juomaan"

Mutta miksi suomalainen sitten juo kaksin käsin, silloin kun juo? Rantalan ja Milonoffin mukaan syy saattaa löytyä historiallisesta kieltolaista sekä tukahdetuista tunteista.

- Suomalainen tuo tunteensa ulos vain kännissä. Sitten kun juodaan, juodaan kaksin käsin. On kuitenkin hienoa nähdä, että nuoriso, jonka aikana alkoholista on puhuttu aiempaa vapaammin, juo koko ajan vähemmän, Milonoff toteaa.

Hämmentävää on myös se, että meillä laitetaan paljon asioita kännin piikkiin, ja se myös sallitaan.

- Suomalainen ei saa näyttää tunteita tarpeeksi normaalioloissa ja siksi se pitää pystyä tekemään humalassa. Se on meissä melko erikoista, Rantala jatkaa.

- Outoa on myös se, että missä muualla poliitikko tai vastaava voi ilmoittaa vaan olevansa humalassa? Ei se missään muualla olisi mahdollista. Täällä annetaan anteeksi, hän toteaa.

Lue myös: Rakasta, kunnioita ja laiskottele sopivasti - Madventures-kaksikko laittoi 10 käskyä uusiksi

Kilpailut

Uusimmat