Tyttö sai mallisopimuksen jo 1-vuotiaana - paksummat hiukset kuin monilla aikuisilla

09.01.2019 19:30 - Senni Loikala

Pikkutytöstä tuli uskomattoman tuuheiden hiustensa ansiosta sometähti viime kesänä. Nyt hän esiintyy jo mainoksissa.

Joskus hiusmallin ura voi käynnistyä jo varhaislapsuudessa. Näin on yksivuotiaan japanilaisen Chancon tapauksessa, sillä tytön ikäisekseen poikkeavan tuuheat ja pitkät hiukset toivat hänelle mallisopimuksen maailmanlaajuisesti merkittävän hiustenhoitotuotteita myyvän brändin alaisuuteen.

Chanco ei noussut suoraan tuntemattomasta vauvasta mainostähdeksi. Tytön hiukset nostattivat someilmiön jo viime kesänä, jolloin useat mediat ympäri maailmaa uutisoivat pienokaisen huikeasta kuontalosta. Myös Voice.fi uutisoi Chancosta jo tuolloin. Chancolla on myös Instagram-tili, jolla on noin 318 000 seuraajaa.

Tuoreet mainoskuvat, joissa Chanco esiintyy, ovat lähteneet leviämään sosiaalisessa mediassa. Alta näet kuvan, jossa Chanco katsoo sanomalehdestä mainosta, jossa hän itse esiintyy.

Jos kuva ei näy, pääset katsomaan sen tästä.

Jos tviitti ei näy, pääset katsomaan sen tästä.

Katso alta lisää kuvia Chancosta.

Jos kuva ei näy, pääset katsomaan sen tästä.

Jos kuva ei näy, pääset katsomaan sen tästä.

Lue myös: Vanhemmat huomio: 7 yleistä asiaa, joita ei koskaan saisi sanoa lapselle

Lue myös: Oletko ainoa lapsi? Asiat, joihin varmasti samaistut

Lue myös: Lapsen kädet paljastavat, altistuuko hän passiiviselle tupakoinnille!

Kilpailut

Uusimmat