Kuva: Shutterstock

Miten paljon ylipaino lyhentää koiran elämää? Riippuu rodusta, katso esimerkit

14.01.2019 21:45 - Senni Loikala

Liikakilot lyhentävät eniten pienten koirarotujen elinajanodotetta.

Annatko koirallesi ruoantähteitä ja herkkuja hövelisti? Tavasta kannattaa luopua, sillä tuoreet tutkimustulokset lemmikin ylipainon vaikutuksista elinajanodotteeseen ovat karua luettavaa.  

Liverpoolin yliopiston tutkijat analysoivat yli 50 000 koiran tietoja. Tutkimuksessa oli koiria kahdentoista suosituimman koirarodun joukosta. Tutkimus kesti yli kahden vuosikymmenen ajan, jotta painon yhteys elinajanodotteeseen pystyttiin todentamaan. Tutkimus on julkaistu Journal of Veterinary Internal Medicine -lehdessä.

Ylipaino lyhensi elinajanodotetta jokaisella koirarodulla. Tästä huolimatta osalla ylipaino vaikutti odotteeseen selvemmin. Pienillä koiraroduilla ylipaino nakersi eniten elinajanodotetta, kun taas suuremmilla roduilla vaikutukset olivat hieman lievempiä.

Ero voi johtua siitä, että pienillä koiraroduilla on yleensä pidempi elinajanodote. Joillain roduilla voi myös olla muita parempi ”suoja” ylipainon riskitekijöitä vastaan.

Millä roduilla vaikutukset hälyttävimpiä?

Eniten ylipaino lyhentää yorkshirenterriereiden elinajanodotetta, tutkimuksesta selvisi. Ne menehtyvät keskimäärin kaksi ja puoli vuotta aiemmin, kuin rotunsa normaalipainoiset edustajat. Ylipainoiset chihuahuat ja pomeraniat elävät keskimäärin noin kaksi vuotta vähemmän kuin rotunsa tikissä olevat edustajat.

Ylipainoiset saksanpaimenkoirat, kultaisetnoutajat ja labradorinnoutajat menehtyvät keskimäärin vajaan vuoden aiemmin, kuin rotunsa normaalipainoiset kuomat.

Ylipaino nostaa koiran riskiä sairastua syöpään. Se myös altistaa korkealle verenpaineelle sekä sydän- ja munuaisongelmille.

- On tärkeää, että kaikki koiranomistajat pyrkivät pitämään lemmikkinsä normaalipainoisena, olipa koira minkä rotuinen tahansa, koska suurin osa koiranomistajista tahtoo taata lemmikilleen mahdollisimman pitkän ja terveen elämän, tutkijat muistuttavat.

Lue myös: Ovatko jotkut koirarodut jo liian sairaita? Rea, 31, katuu valitsemaansa rotua joka päivä

Lue myös: Nukutko koirasi kanssa samassa sängyssä? Se takaa paremmat yöunet kuin kumppanin kanssa

Lue myös: Eläinlääkärit varoittavat - älä anna koiran hypätä takakontista ulos

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat