Kuva: Shutterstock

Nainen katsoi pornoa ja tajusi yllättäen kamalan totuuden: "Hän näytti liian tutulta"

29.01.2019 20:15 - Reija Saarinen

1990-luvulla aikuisviihde etsittiin muualta kuin internetistä.

Tuoreessa blogikirjoituksessa eräs nainen kertoo hieman toisenlaisen tarinan pornosta ja sen katselusta. Hän nimittäin tunnisti yllättäen pätkästä kaksi itselleen todella tuttua kasvoa.

Tarina ei ole tuore, mutta nainen kertoo siitä kirjoituksessaan vasta nyt. Hänen mukaansa hän oli tuolloin vasta 15-vuotias ja päätti tutustua vanhempiensa kasettivalikoimaan aikuisviihteen toivossa.

Kahden epäonnistuneen yrityksen jälkeen, hän löysi kasetin, jossa oli etsittyä sisältöä. Kävi kuitenkin niin, että nainen sai enemmän kuin todellisuudessa toivoi.

"Pätkä alkoi sohvalta. Se näytti todella paljon meidän sohvaltamme, ja se oli minusta outoa. Filmi oli kuvattu jalustalta ja se oli melko kaukaa. Näin kuitenkin alastoman naisen sohvalla," hän kirjoittaa.

Tämän jälkeen kameraa säätänyt mies käveli alastomana sohvalla olleen naisen luo.

"Mies hyppäsi naisen päälle ja he alkoivat harrastaa villiä seksiä. Minusta se oli jotenkin hämmentävää ja olin varma, että nämä ihmiset ovat todellakin amatöörejä tämän suhteen."

Nainen kuitenkin jatkoi katselua, kunnes yllättävä hetki muutti kaiken.

"Mies kääntyi ja näytti tutulta, aivan liian tutulta. Sillä hetkellä tajusin, että hän on isäni. Se oli järkyttävää. En ole koskaan juossut sammuttamaan videonauhaa yhtä nopeasti kuin silloin."

Naisen mukaan meni viikkoja ennen kuin hän pystyi katsomaan vanhempiaan.

Lue myös: Millainen porno sopii sinulle? Horoskooppimerkkisi kertoo

Lue myös: Miten pornon katselu parantaa seksielämää? 7 tapaa

Lähde: The Lad Bible

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat