Kuva: AOP

Musiikkilehden julkaisema alastonkuva muodokkaasta laulajasta raivostuttaa somessa: "Kuvottavaa"

27.04.2019 11:15 - Milena Raappana

Kuva on kerännyt yli 2000 kommenttia ja jakanut paljon mielipiteitä.

Body positivity -liike eli positiivisen kehonkuvan esiintuominen jakaa vahvasti ihmisiä kahteen leiriin. Osa on sitä mieltä, että liike tukee epäterveellisiä elämäntapoja ja kehoa, kun taas osa kokee liikkeen sanoman arvostavan kaikenlaisia ihmisiä huolimatta heidän ulkonäöstään tai painostaan.

Tämä vastakkainasettelu on noussut jälleen pinnalle, kun Rolling Stone julkaisi Instagram-tilillään alastonkuvan laulaja Lizzosta, 30. Kuva muodokkaasta artistista on kerännyt yli 2000 kommenttia, joissa ihmiset tuohtuneeseen sävyyn keskustelevat naisen kehosta ja tekikö Rolling Stone oikein julkaistessaan kyseisen kuvan.

"Hänen täytyy käydä salilla ennen kuin ottaa uudestaan tällaisia kuvia."

"Tämä on kuvottavaa. Kukaan ei halua nähdä tällaista. Miksi?"

"Miksi ihmeessä tällaiseen kannustetaan? Luultavasti sydänsairaudet, syöpä ja diabetes ovat "in" nykyään."

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Toiset kuitekin puolustavat Lizzoa ja painottavat, ettei ihmisen arvo oli riippuvainen hänen painostaan.

"Kaikki kehot on kauniita. Ylipainoinen ei tarkoita suoraan epäterveellistä, laiha ei tarkoita suoraan terveellistä ja ihmisen arvo ei ole mitattavissa hänen housujen kokonsa mukaan."

"Lizzo on todella lahjakas, kaunis ja älykäs ja monet kommentit täällä kertovat juuri siitä, mikä tässä kirotussa maailmassa on vikana. Juhlistakaa toisia ihmisiä sen sijaan, että esittäisitte tietävänne, miten toisen kannattaisi elää elämäänsä parhaiten. Hän kannustaa ihmisiä olemaan juuri sellaisia kuin ovat. Keskittykää siihen pinnallisen ajattelutapanne sijasta."

"Liika lihavuus on ongelma, mutta kenellekkään ei pitäisi olla ongelma hyväksyä kaikenlaisia kehoja."

Lizzo itse kuitenkin vaikuttaa oleva sinut kehonsa kanssa. Coachella-festivaalin lavalla hänet nähtiin pienissä asuissa twerkaamassa.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Lue myös: Naista pilkattiin ylipainon takia lennolla - tuntemattoman miehen ele pelasti päivän

Lue myös: Disney-prinsessat piirrettiin normaalikokoisina - katso lopputulos!

Kilpailut

Uusimmat