Kuva: Shutterstock

Pieni lapsi oli tukehtua lentokoneessa - henkilökunnan upeasta reaktiosta leviää kuva, katso

29.05.2019 16:15 - Senni Loikala

Äidin mukaan tyttö oli jo sininen ja näytti pian menettävänsä tajuntansa, ennen kun kurkkuun juuttunut sipsi irtosi.

Irlantilaisäiti Lisa Murray kertoo hiljattain kokeneensa kauhun hetkiä lentokoneessa. Murray matkusti noin kaksivuotiaan Miley-tyttärensä kanssa, ja lento sai äidin mukaan järkyttävän käänteen, kun välipala jäi jumiin tytön kurkkuun.

Tänään olin vieressä todistamassa tilannetta, kun lapseni oli tukehtua hengiltä. Hän muuttui siniseksi kurkkuunsa juuttuneen sipsin takia ja näytti siltä, että hän menettäisi tajuntansa”, Murray kuvailee tilannetta sunnuntaina Facebookissa julkaisemassaan päivityksessä.

Äiti kertoo, että lopulta sipsi irtosi tytön kurkusta. ”Olin paniikissa ja huusin, että tyttäreni tukehtuu ja koko lentokone meni paniikkiin”, hän kirjoittaa.

Lentoemännän reaktio tilanteen rauettua on herättänyt ihastusta netissä. ”Tämä nainen rauhoitti koko lentokoneen, otti tyttäreni syliinsä aivan kuin oman lapsensa. Hän sai jokaisen tuntemaan olonsa mukavaksi ja nauttimaan lennosta jälleen”, Lisa Murray kirjoittaa. Päivityksessä on kaksi kuvaa, joissa lentoemäntä pitää pientä Miley-tyttöä sylissään.

Jos päivitys ei näy, pääset siihen tästä.

Lue myös: Mies riisui housunsa ja sukkansa lentomatkan ajaksi - lentoemännän reaktio ihmetyttää

Lue myös: Instagram-tili, joka saa raivon heräämään - oletko sinä törmännyt moiseen käytökseen lentokoneessa?

Kilpailut

Uusimmat