Kuva: Shutterstock

Morsian pyysi serkkuaan morsiusneidokseen - ulkonäköön liittyvä motiivi järkyttää somessa

30.10.2019 20:45 - Milena Raappana

Morsiamen sisko pyysi apua Redditissä, miten suojella serkkuaan kamalalta kohtalolta.

Erään morsiamen sisko pyysi Reddit-keskustelupalstalla apua kauhistuttavaan tilanteeseen. Hänen siskonsa on menossa naimisiin ja on pyytänyt heidän serkkuaan morsiusneidokseen. Syy ei kuitenkaan ollut mukava, vaan päinvastoin pöyristyttävä. 

Nainen kertoo kirjoituksessaan, että yhteensä morsiusneitoja on kuusi, mutta ihmetteee, miksi hänen siskonsa haluaa heidän serkkunsa olevan mukana kyseisessä porukassa. 

- Hän (serkku) on todella mukava ihminen, mutta en ajatellut hänen ja siskoni olevan läheisiä. Oikeastaan olin siinä uskossa, että he eivät ole edes puhuneet toisilleen vuoteen tai kahteen. Kävi ilmi, että olin oikeassa. Minä ja äitimme olimme hämillämme, siskoni naurahti hieman ja sanoi "kuvitelkaa, miten kauniilta näytämme kuvissa häneen verrattuna", morsiamen sisko kirjoitti.

Serkulla nimittäin on arpia kasvoissaan, jotka ovat tulleet lapsuudessa tapahtuneesta onnettomuudesta. Morsiamen sisko kertoo Redditissä, että arpeumat ovat serkulle todella arka paikka, vaikka hän onkin enemmän sinut asian kanssa kuin aikaisemmin. Nainen myös kuvaili morsianta hemmotelluksi kiusaajaksi.

- Siskoni ei ole kovin mukava ihminen. Hän on hyvin etuoikeutettu ja hemmoteltu ja rehellisesti sanottuna kiusaaja. Hänet tunnettiin siitä jo koulussa eikä se ole loppunut aikuiselämässäkään, nainen kirjoitti morsiamesta. 

Redditistä morsiamen sisko tuli pyytämään apua tilanteeseen. Pitäisikö hänen kertoa serkulleen, miksi hänet todellisuudessa on valittu morsiusneidoksi? Moni kommentoijista oli sitä mieltä, että kukaan ei ansaitse tulla kiusatuksi tällä tavalla ja serkulle pitäisi ehdottomasti kertoa morsiamen todellisista motiiveista. Heidän mielestään tilanne pitäisi kuitenkin hoitaa hienovaraisesti. 

"Ehkä voisit kertoa serkullesi, ettei siskosi aikeet ole hyvät ja ehdottaa, että tämä kieltäytyisi morsiusneidon roolista", eräs käyttäjä kirjoitti. 

"Jos olisin serkkusi, haluaisin tietää. Ymmärrän, että se saattaa saada hänet pois tolaltaan, mutta pahempaa on, jos hän saa myöhemmin tietää asiasta ja että sinä tiesit, mutta et pysäyttänyt sitä", toinen kommentoi. 

"Sinulla on kaikki oikeus suojella serkkuasi siskosi ilkeydeltä. Serkkusi ei tarvitse kantaa siskosi ja morsiusjuhlien ilkeää taakkaa. Jos kuitenkin kerrot, ole hienotunteinen ja vie vaikka hänet ulos, jotta hänelle tulisi parempi olo, kolmas kirjoitti. 

Lue myös: Morsiamen vaatimus kaasolleen suututtaa netissä - leimataan "maailman huonoimmaksi ystäväksi"

Lue myös: Morsian joi detox-juomia juuri ennen häitään - eskaloitui pahemman kerran: "Oikea p*skashow"

Lue myös: Sulhasen käytös häissä sai morsiamen itkemään - "En tiedä pystynkö antamaan anteeksi"

Lähde: Fox News

Kilpailut

Uusimmat