Kuva: Shutterstock

Astronautti Jessica palasi avaruudesta koronan muuttamalle planeetalle - haluaa jo takaisin

29.04.2020 08:15 - Roy Kokkonen

Astronautti Jessica Meir vietti lähes seitsemän kuukautta eristyksissä kansainvälisellä avaruusasemalla ja palasi maahan - eristyksiin.

Vietettyään lähes seitsemän kuukautta kansainvälisellä avaruusasemalla ISS:llä astronautti Jessica Meir, 42, palasi kotiin. Kuluneen kevään aikana koti oli kuitenkin muuttunut.

- Palasin täysin eri planeetalle kuin miltä lähdin, Meir sanoo Vanity Fairin haastattelussa viitaten koronavirusaikaan.

Hän oli odottanut perheen ja ystävien jälleennäkemistä pitkään. Palattuaan avaruudesta hän joutui kotiinsa välttelemään sosiaalisia kontakteja kuten muutkin tällä hetkellä.

Meirin perhe oli viettänyt kaksi viikkoa karanteenissa ennen hänen laskeutumistaan, jotta he saisivat tavata hänet henkilökohtaisesti. Perhe ja työkaverit olivat hänen tukenaan laskeutumisen jälkeen, välillä kirjaimellisesti.

- Kun palaa avaruudesta, on hieman hutera olo. Puhelinkin tuntuu painavalta, vaikka järki sanoo, ettei se ole, Meir sanoo.

Avaruuden eristämältä avaruusasemalta paluu takaisin eristyksiin maan kamaralle tuntuu oudolta.

- Seitsemän kuukautta on kulunut, mutta en vieläkään voi halata ihmisiä.

Kansainvälisellä avaruusasemalla on paikalla aina kolmesta yhdeksään astronauttia. Olosuhteet ovat ahtaat ja "ulos" ei pääse, muuta kuin avaruuskävelylle. Kun tilanne alkoi muuttua maapallolla, alkoi hän jakamaan vinkkejä eristyksissä elämiseen Instagramissa.

Meirin mukaan säännöllinen liikunta, rutiineista kiinni pitäminen ja terveellinen ruokavalio ovat tärkeimpiä asioita eristyksissä ollessa. Samalla hän kertoi arjestaan avaruusaseman painottomissa olosuhteissa.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täältä.

Palattuaan takaisin maahan astronautit viettävät protokollan mukaan ensimmäiset viikot tiiviin tarkkailun alla. Painottomuuden aiheuttamia muutoksia kehossa mitataan ja seurataan tarkasti. Immuunipuolustus heikkenee avaruudessa, joten Meirin terveyttä seurataan nyt tiukasti. Hän saa palata arkeen vasta, kun hänen kehonsa on palautunut matkasta.

Ensimmäiset kaksi kuukautta paluun jälkeen astronautit viettävät erilaisissa tutkimuksissa. Seuraavat neljä kuukautta he ovat vapaalla, ennen kuin palaavat palvelukseen. Koronaviruksen myötä Meirin kalenteri on tyhjillään.

- Minulla oli suunnitelmia ennen, mutta nyt ne ovat mennyttä. Sen sijaan, että ajattelisin mitä tekisin maassa, mielessäni pyörii vain, milloin pääsen takaisin avaruuteen.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täältä.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täältä.

Lue myös: Madonna jakoi oivalluksensa karanteeniarjesta humoristisen kuvakollaasin kera - samastutko?

Lue myös: Olga Temonen julkaisi osuvan kuvan karanteenielämästä - samaistutko?

Lähde: Vanity Fair

Kilpailut

Uusimmat