Kuva: Shutterstock

Nainen jakoi vinkkivideon ja sai ihmiset tyrmistymään: "Miksi tekisin heidän työnsä?"

16.07.2020 12:45 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Monet kummastelevat sitä, miksi heidän pitäisi tehdä siivoojan työt.

TikTok-käyttäjä Foxieivy jakoi omalla tilillään videon, joka on saanut tyrmistyneen vastaanoton. Kyseisessä videossa ennen siivoojana työskennellyt nainen antaa vinkkejä siihen, kuinka jokainen voi auttaa hotellisiivoojaa työssään. 

Hän muun muassa vinkkaa, että petivaatteet kannattaisi ottaa pois ennen lähtöä. Ne olisi myös hyvä jaotella tietyllä tavalla. Tämän lisäksi hän kehottaa nappaamaan huoneen roskikset samaan paikkaan, esimerkiksi oven lähettyville.

Somessa video on saanut aikaan lähinnä ärtymystä. Ihmiset kummastelevatkin sitä, miksi heidän pitäisi lomamatkallaan tehdä jonkun toisen ihmisen työt. 

"Anteeksi mitä? Siivoaminen on heidän työtään. Ei kukaan muu tee minunkaan työtäni."

"Eli maksan huoneesta ja sen lisäksi jättäisin tippiä, kun olen tehnyt osan töistäkin?"

"Miksi tekisin heidän työnsä?"

Osa toki on ollut myös samaa mieltä. 

"Tähän ei kauaa mene ja se auttaa valtavasti."

"On surullista, jos ihmiset vain jättävät kaiken miten sattuu."

Millaisia ajatuksia video sinussa herättää? Pääset katsomaan sen alta.

@foxieivy

i use to do housekeeping so I thought I’d share what makes our days easier when guests do this!! ##howto ##fyp ##TravelMemories ##CheckMeOutChallenge

♬ original sound - hannah_harpist

Lue myös: TikTok-videolla kuumottava yksityiskohta kiinnittää huomion - mikä pätkään oikein tallentui?

Lue myös: Nuori mies listaa TikTok-videolla äitinsä jakamat "säännöt": "Koska olet tummaihoinen..."

Lähde: Mirror

Kilpailut

Uusimmat