Kuva: Shutterstock

Ruokaa euron päiväbudjetilla? Kodittoman teinipojan koskettavat kokkausvideot nousivat jättihitiksi

02.03.2021 21:45 - Roy Kokkonen

Autossa äitinsä kanssa asuva yhdysvaltalaisteini valmistaa ruokaa äärimmäisen tiukalla päiväbudjetilla.

Kodittomuus on valtava ongelma Yhdysvalloissa, josta kärsivät myös alaikäiset. Kukaan ei tiedä kodittomien tarkkaa lukumäärää. Vuonna 2019 tehdyn arvion mukaan heitä on ainakin yli puoli miljoonaa.  

Erään kodittoman teini-ikäisen pojan julkaisemat videot TikTokissa ovat nousseet viraaliksi. Nimimerkillä @randomhomelessguy2 tunnetun pojan kolmea videota on katsottu muutaman päivän aikana yhteensä lähes 25 miljoonaa kertaa. 

Videoilla hän näyttää kuinka hän valmistaa ruokaa puistossa sähköhellan avulla.  Päiväbudjetti on äärimmäisen tiukka. Ensimmäisellä videolla hän valmistaa makkarapastaa, jonka ainekset maksoivat yhteensä kolme dollaria. 

Toisella videolla hän kertoo budjettinsa olevan 1,25 dollaria eli 1,04 euroa. Niinpä ruokalistalla on pikanuudeleilla täytetty patonki.

@randomhomelessguy2

@sovietman535 and everyone else asking this I hope I answered this for you guys ??##fyp ##foryou ##foryoupage ##homeless ##food

♬ Lofi - Domknowz

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täältä.

Teinipoika kertoo joutuneensa kodittomaksi vuoden 2020 alussa ja asuvansa autossa yhdessä äitinsä kanssa.

Moni kommentoija on ihmetellyt, kuinka pojalla voi olla varaa puhelimeen ja TikTok-videoiden tekemiseen, jos hän kerran on koditon. 

Yhdellä videoista hän vastaa, että hän sai puhelimen lahjaksi äidiltään viime vuonna ennen kuin joutui kodittomaksi, ja että se on hänen eniten vaalimansa esine elämässään.

Lue myös: 20 vuoden huumehelvetistä selviytynyt Riikka auttaa nyt muita ja kertoo, millaista on olla koditon

Lue myös: Mies jakoi TikTokissa videon New Yorkin "surkeimmasta asunnosta" - katsojat eivät usko silmiään

Lähde: New York Times

Kilpailut

Uusimmat