Kaikki artikkelit

Halsey kärsi teini-iässä kodittomuudesta.
Pearl Jam -yhtye keräsi kahdella konsertillaan yli 11 miljoonaa dollaria kodittomien hyväksi.
Jouko Näivä laittoi hyvän kiertämään heti, kun sakset alkoivat pysyä kädessä.
Espanjalainen kodittomana elänyt Jose Antonio stailattiin uuteen uskoon. Muodonmuutoksen myötä mies pääsi irti kodittomuudesta.
Britannian Essexissä pidetään pistettä, jonne kuka tahansa voi jättää takin tai vaihtoehtoisesti ottaa yhden itselleen.
Vailla vakinaista asuntoa ry:n toiminnanjohtaja Sanna Tiivola arvioi, että pääkaupunkiseudun kaduilla on joitakin satoja asunnottomia.
Nyt maailmalla kiinnitetään puunrunkoihin kaulahuiveja, jotta palelevat asunnottomat voisivat napata ne lämmittämään itseään. Talvipakkanen voi pahimmillaan koitua asunnottoman kohtaloksi.
Liikuttava kuva muistuttaa, ettei kenenkään hätään pitäisi suhtautua välinpitämättömästi.
Unicefin tekemän ihmiskokeen lopputulos saa hyvin surulliseksi.
Netissä leviää suomalaismiehen kertomus yhteisestä missiosta kodittoman kanssa. Reilussa viikossa kaksikko onnistui saamaan Kaukolle uuden alun elämässä.
Kahvilanomistajan reaktio kodittoman miehen pyyntöön on sydäntä lämmittävä.
Kuinka reagoisit, jos koditon ihminen yrittäisi antaa sinulle rahaa? Videolla nähdään, kuinka kamalia ihmiset voivat olla toisilleen.
Maailmassa on myös paljon kodittomia lapsia, joilla on unelmia ja haaveita.
Kodittomuus voi tulla eteen kenelle tahansa, sen todistaa koskettava video.