Kuva: Eeva Roots & Aino Kaipiainen

Seksittömyys, oma pettäminen, tunnetaitojen puute - Eeva Roots, 36, rikkoo deittailun tabuja

10.03.2021 19:15 - Ella Haura

Sosiaalisen median vaikuttajana työskentelevä Roots puhuu seurustelukokemuksistaan Dating Diaries -kirjoituksissaan.

Sosiaalisen median vaikuttaja Eeva Roots, 36, aloittaa jokaisen päivänsä vauhdikkaasti: hyppy sängystä ylös, energinen biisi soimaan ja tanssihetki olohuoneessa Senkku-koira kavaljeerina. Aamurutiinin kaltaiset arjen piristykset, selkeät tavoitteet ja hyvä itsetuntemus tekevät Rootsin mukaan hänet onnelliseksi.

- En anna yksittäisten asioiden lannistaa tai määrittele itseäni pelkkien onnistumisten kautta. Pyrin nauttimaan kaikesta mitä teen. Elämme Senkun kanssa täällä Helsingin Kalliossa omassa kuplassamme, ja se tekee minut todella onnelliseksi, Roots kertoo Voice.fi:lle.

Sisällöntuotanto on ollut Rootsin työ jo vuodesta 2015. Sosiaalinen media toimi väylänä tavoittaa asiakkaita naisen perustamalle Roots Inc. -vaatemerkille, josta hän luopui parin vuoden jälkeen. Rootsin nykyinen yli 41 tuhannen Instagram-seuraajan joukko sai alkunsa juuri muotiin painottuvan sisällön kautta. Nykyään hän työskentelee päätoimisesti valokuvaajana ja somevaikuttajana.

Roots julkaisee Instagram-tilillään Dating Diaries, suomennettuna Deittipäiväkirjat, -nimistä blogia, jossa hän kertoo tapailu- ja suhdeaiheisia tarinoita omasta elämästään. Kirjoitusten otsikot ovat vaiettuja aiheita parisuhdemaailmassa: Seksittömyys suhteessa, Oma pettäminen, Multidating, eli monen ihmisen samanaikainen tapailu, ja niin edelleen. Poikkeuksellinen rehellisyys tulee häneltä kuitenkin luonnostaan.

- Olen todella avoin ihminen. Tietysti suojelen niiden henkilöiden yksityisyyttä, joista puhun kirjoituksissani. Mainitsen esimerkiksi harvoin menneiden suhteideni ajankohtia.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Eeva Roots tuli tunnetuksi Instagramissa muotivaikuttajana. (kuva: Eeva Roots & Aino Kaipiainen)

Rootsilla on takanaan useita suhteita, ja tärkeimmät niistä karttuneet opit liittyvät hänen mukaansa kumppanin valintaan. Hän puhuu seurustelun työkalupakista, jonka suuruus vaihtelee eri ihmisten välillä. Parisuhteessa työkalujen, eli seurusteluun liittyvien valmiuksien, on oltava samalla tasolla.

- Olen tuntenut vahvaa yhteyttä toiseen ihmiseen, vaikka todellisuudessa vastapuoli on lähinnä myötäillyt omia sanomisiani. On tärkeää olla myös hiljaa ja katsoa, millaisia keskustelunavauksia toinen tekee. Kaikki positiiviset yllättämiset ja ongelmien käsittely suhteessa jäävät helposti vain toisen vastuulle, jos valmiudet suhteeseen ovat huomattavasti suuremmat.

Positiivista palautetta virtaa etenkin miehiltä

Roots saa sosiaalisessa mediassa valtavasti positiivista palautetta, ja deittailuaiheiset kirjoitukset keräävät kiitosviestejä etenkin miehiltä. Hän haluaa murtaa teksteillään ahdasta, miehille asetettua stereotypiaa.

- Seksittömyys suhteessa -kirjoituksen jakaminen oli minulle vaikeaa, sillä se kosketti niin vahvasti toista ihmistä. Halusin kuitenkin tuoda esiin miesten suorituspaineita ja haluttomuutta. Koen, että miesten on tärkeää kuulla hyväksyvää puhetta heidän seksuaalisia ongelmiaan kohtaan myös naisten suusta. Uskon, että suurin osa Dating Diaries -sarjan lukijakunnasta on nimenomaan miehiä, Roots pohtii Voice.fi:lle.

Roots toteaa myös, että vaikka halua riittäisi, keho ei aina suoriudu halutulla tavalla. Miehillä tämä ilmenee usein naisia selkeämmin.

- Enhän mäkään aina kostu heti. Kukaan ei voi toimia seksissä kuin robotti.

Yksi Rootsin tulevaisuuden haaveista on kirjoittaa miehille suunnattu kirja. Hän haluaa kohdata vastakkaisen sukupuolen ymmärtäväisellä ja lempeällä otteella, sekä tarjota miehille samaistumisen kokemuksia.

Vinkit korona-ajan tapailuun

Roots on tällä hetkellä tyytyväinen sinkku, mutta myös valmis uuteen suhteeseen oikean henkilön sattuessa kohdalle. Viimeisin parisuhde päättyi syksyllä ja kesti kolme kuukautta. Korona-aika ei ole juurikaan muuttanut hänen tapailutottumuksiaan.

- En ole kovin ahkera deittailija. Viime vuonna tapailin kolmea eri miestä, ja kaksi heistä tapasin Tinderissä. Paras tapa tutustua minuun on nykäistä hihasta ruokakaupassa tai lenkillä!

Rootsin mielestä ensitreffeille kannattaa keksiä jotain hauskaa, yhteistä tekemistä. Vaikka yhteys kumppanin kanssa ei olisikaan ihmeellinen, tapaamisesta voi jäädä hauska muisto. 

- Parhaimmat treffit, joilla olen ollut, sisälsivät yllätyksiä ja spontaaniutta, vaikka emme olleetkaan miehen kanssa sielunkumppaneita. Hän tuli hakemaan minut skeittilaudalla, ja toi minulle polkupyörän kulkuvälineeksi. Lähdimme sitten yhdessä fiilistelemään luontoa ja live-musiikkia. 

Roots itse on järjestänyt entiselle kumppanilleen kotifestarit, joilla pariskunta katsoi videoitua keikkaa ja nautti teemaan sopivista tarjoiluista. Paras seuraajilta saatu vinkki korona-ajan deittailuun oli piknikin järjestäminen olohuoneeseen.

Hän kuitenkin muistuttaa, että silloin kun yhteys toiseen ihmiseen löytyy, tekeminen ton usein toissijaista. Ajantajun unohtuminen on hänelle itselleen paras merkki hyvästä kemiasta.

Pääset lukemaan Rootsin kotitreffeistä kertovan kirjoituksen alta. Muut Dating Diaries -kirjoitukset löytyvät koottuna tilin kohokohdat-osiosta. Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Lue myös: Helsinkiläinen Jan, 32, on eristäytynyt täysin koronan takia - pian jo vuosi ilman lähikontakteja

Lue myös: Aleksanteri Hakaniemi hyppäsi sivuun artistiuraltaan ja tutustui itseensä: "Sisälläni oli tyhjää"

Lue myös: Marja Hintikka paljastaa saavansa usein palautetta yhdestä asiasta - "Kyky ollut lapsuudesta asti"

Kilpailut

Uusimmat