Kuva: AOP

Hengenvaarallinen magneettihaaste oli koitua 11-vuotiaan kohtaloksi - perhe varoittaa vanhempia

27.05.2021 17:45 - Roy Kokkonen / roy.kokkonen@bauermedia.fi

11-vuotias brittipoika otti osaa suosittuun TikTok-haasteeseen, joka kuitenkin johti leikkauspöydälle. Pojan perhe varoittaa muita vanhempia sometrendistä.

11-vuotias brittipoika on kriittisessä tilassa sairaalassa TikTokissa leviävän magneettihaasteen vuoksi, kertoo Independent.

Brittiäiti Amy Clarke kertoo, että hänen poikansa Ellis nielaisi viisi pientä magneettipalloa, jonka seurauksena poika on jouduttu leikkaamaan kahdesti. Leikkauksissa häneltä jouduttiin poistamaan lähes 13 senttimetriä suolta.

Ellis kiidätettiin sairaalaan viime viikolla, kun hänen umpilisäkkeensä epäiltiin puhjenneen. Kirurgit kuitenkin huomasivat, että kyse on jostain muusta, sillä leikkausinstrumentit tarttuivat kiinni magneetteihin, kun kivun syytä selvitettiin.

Ellis siirrettiin lastensairaalaan, jossa magneetit poistettiin kahdessa vaativassa leikkauksessa.

Amy-äiti uskoo, että Ellis oli ottanut osaa TikTokissa leviävään haasteeseen, jossa kaksi pientä magneettipalloa laitetaan kielen molemmille puolin, jolloin ne muistuttavat kielikorua. 

Ellisin isoäidin, Sue Davisin mukaan lääkärit olivat kertoneet, että Ellis oli viikon sisällä jo viides lapsi, joka oli joutunut sairaalaan nieltyään magneetteja. Isoäidin mukaan pojan opettajat olivat löytäneet pieniä magneetteja myös muiden oppilaiden hallusta.

– Hän on hyvin vakavasti sairas. Kaksi isoa leikkausta muutaman päivän sisällä ei tee kenellekään hyvää, varsinkaan lapselle.

Pojan omaiset kehottavat vanhempia keskustelemaan lasten kanssa sosiaalisessa mediassa leviävien haasteiden vaaroista.

Lue myös: Nainen pesi sohvansa ja järkyttyi - käytettynä ostettu sohva olikin aivan eri värinen

Lue myös: Miehen selfie vakuutti vaimon pettämisestä ja suhde päättyi - ymmärrätkö reaktion?

Lähde: Independent

Kilpailut

Uusimmat