Kuva: All Over Press

Prinsessa Dianasta kertovan elokuvan traileri julki – Kristen Stewartin roolityöstä ollaan yksimielisiä

27.08.2021 08:15 - Senja Rapila

Odotettu elokuva keskittyy erityisesti vuoden 1991 jouluun, jolloin prinsessa Diana teki päätöksensä avioerosta.

Uutisoimme viime vuonna siitä, että prinsessa Dianan elämästä ollaan tekemässä elokuva. Elokuvan pääroolin nappasi muun muassa Twilight-elokuvista tunnettu näyttelijä Kristen Stewart, 31.

Nyt tulevasta elokuvasta on julkaistu ensimmäinen virallinen maistiainen trailerin muodossa. Lyhyellä tiiserillä brittiaksenttia puhuva Stewart nähdään prinsessa Dianan roolissa useissa eri kohtauksissa.

Elokuva tulee keskittymään erityisesti vuoden 1991 jouluun, jonka Diana vietti kuninkaallisen perheen kanssa. Tuolloin hän teki päätöksen siitä, että aikoo päättää avioliittonsa Prinssi Charlesin kanssa.

Voit katsoa videon alapuolelta.

YouTubessa videon kommenttikentässä on innostuttu trailerista ja erityisesti Stewartin roolisuorituksesta. Videota on kommentoitu muun muassa seuraavasti:

"En malta odottaa, että näen Stewartin tässä roolissa. Olen niin innoissani!"

"Hän näyttää niin kauniilta, aivan kuin prinsessa Dianalta!"

"En malta odottaa tätä mestariteosta. Olen niin innoissani, Kristen näyttää ilmiömäiseltä!"

"Minulla ei ollut odotuksia tästä elokuvasta, mutta nyt ne ovat hyvin korkealla. En malta odottaa, että pääsen näkemään tämän!"

Ennen elokuvan kuvausten alkua Stewart kertoi jännittävänsä roolia. Kuvausten päättymisen jälkeen hän paljasti haastattelussa, että Dianan näytteleminen muodosti erityisen suhteen edesmenneen prinsessan muistoa kohtaan. Lue lisää siitä täältä.

Dianan ja prinssi Charlesin suhde päättyi eroon vuonna 1996, mutta Dianaa seurattiin tiukasti medioiden toimesta vielä eron jälkeenkin. Prinsessa Diana kuoli 31. elokuuta vuonna 1997 auto-onnettomuudessa. Hän oli kuollessaan vain 36-vuotias.

Lue myös: The Crown -hittisarjan Diana-käänteet eivät miellytä brittihovia - bulimiakamppailu nostetaan esiin

Lue myös: Ensimmäinen juliste Kristen Stewartin tähdittämästä Diana-elokuvasta julki - katso

Kilpailut

Uusimmat