Kuva: Fotolia

Foreca: Myrskytuulet mahdollisia jälleen loppuviikosta - torstaina luvassa vaakaräntää

19.01.2022 09:15 - Roy Kokkonen

Sää jatkuu vaihtelevana.

Tällä viikolla lämpötilat sahaavat nollan molemmin puolin osassa maata. Sateita tulee kaikissa olomuodoissa: lumena, räntänä, vetenä ja jäätävänä sateena. Foreca ennakoi torstaille laajempaa lumipyryä, osassa maata sateet tulevat vetenä ja räntänä. Tuulet voivat jälleen voimistua myrskylukemiin torstaina ja perjantaina.

– Tälläkin viikolla sää on hyvin vaihtelevaa. Lauhan sään virtaukset ja kylmän ja kuivan pakkassään päivät vuorottelevat. Sateita tulee kaikissa olomuodoissa. Vaihtelevalle säälle ei toistaiseksi näy ennusteissa loppua, kertoo Forecan meteorologi Joanna Rinne.

Päivälämpötila on keskiviikkona etelässä ja lännessä 0–3 plusastetta, idässä ja pohjoisessa −3 ja +2 asteen välillä. Rinne kertoo, että maan pohjoisosan ylle muodostuu matalapaineen keskus. Torstaina se syvenee ja tuuli yltyy.

– Sateet tulevat maan etelä- ja keskiosassa sekaolomuodossa, pohjoisessa lumena, Rinne sanoo.

Luoteistuuli voi voimistua myrskyksi asti torstain mittaan perjantaita kohti. Ennuste kuitenkin vielä tarkentuu viikon kuluessa. Myös viikonlopun ja ensi viikon sää vaikuttaa vaihtelevalta.

Kevään merkit kuitenkin ilmassa

Kaikesta huolimatta kevään merkit ovat nähtävissä. Moni on jo huomannut päivän pidentyneen.

Kaamoskin päättyi Suomen pohjoisimmassa kylässä Nuorgamissa lähes kahden kuukauden jälkeen. Aurinko laski siellä viime vuoden puolella 24. marraskuuta ja nousi ensimmäisen kerran tänä vuonna maanantaina 17. tammikuuta kello 12:03.

Lue myös: Kevättakki etsinnässä? Kuusi mallia, joita näkyy katukuvassa runsaasti

Lähde: Foreca

Kilpailut

Uusimmat