Kuva: Shutterstock

TikTok-trendissä yritetään suudella parasta kaveria - terapeutti kertoo, milloin se kannattaa

16.04.2022 16:15 - Riia Frost / riia.frost@bauermedia.fi

TikTok-sovelluksessa trendaava suuteluhaaste on rohkaissut monia henkilöitä paljastamaan ihastuksensa parhaalle ystävälleen.

TikTok-mobiilisovelluksen osa käyttäjistä on saattanut huomata maailmalla trendaavan haasteen, jonka nimi on #kissingmybestfriend. Kyseisessä haasteessa yritetään suudella parasta ystävää, johon on ollut ihastunut jo pitkään, ja kuvata kyseisen henkilön reaktio. Osa lopputuloksista on päätynyt suutelun jatkamiseen ja joissakin tapauksissa pusua yrittänyt henkilö on torjuttu. Suosioon noussut trendi on rohkaissut ihmisiä tunnustamaan pitkäaikaisen rakkautensa parhaita ystäviään kohtaan. 

Mikäli julkaisu ei näy, voit katsoa koosteen suuteluhaasteesta täältä.

Parisuhteisiin erikoistunut terapeutti Sara Kuburic kertoo USA Today -julkaisussa, ettei ystävyyden muuttuminen parisuhteeksi ole epätavallista, mutta siihen siirtyminen ei suinkaan ole aina helppoa tai pelotonta. Siksi Kuburic painottaakin pienen tutkiskelun olevan aina tarpeen, ennen kuin aikoo tunnustaa ihastuksen parhaalle ystävälleen.

- Jos sinulla on tunteita parasta ystävääsi kohtaan, niin tietynlainen sieluntutkiskelu saattaa olla avuksi ennen kuin päätät lähestyä (tai suudella) häntä. Esimerkiksi kannattaa pohtia, että onko tämä todella, mitä haluat? Johtuuko tämä halusi tylsyydestä vai läheisyydestä? Oletteko kumpikaan edes sinkkuja tai haluatteko edes parisuhteelta samoja asioita? Kuburic vihjaa.

- Lisäksi on helpompaa tehdä aloite, kun on saanut tietynlaisia merkkejä molemminpuolisesta tunteesta, Kuburic lisää.

Lisäksi parisuhdeterapeutti kehottaa olemaan hyväksyväinen, vaikka parhaalta ystävältä ei saisikaan vastakaikua ihastukseen.

- Jos hän haluaa pysyä ystävänä, saatat tarvita aikaa ja tilaa toipumiseen, mutta ainakin hän silloin tietää, miksi haluat sitä, Kuburic toteaa.

Lopuksi Kuburic korostaa rohkeasta haasteesta kiinnostuneita ihmisiä ottamaan huomioon, että suurin osa TikTokiin päätyvistä julkaisuista on usein harjoiteltuja.

- Jonkun yllättäminen fyysisellä kosketuksella ei välttämättä ole niin romanttista tai tervetullutta kuin miltä se saadaan videolla näyttämään. Jos kuitenkin haluat kokeilla tätä trendiä, olisi hyvä, että puhuisit ystävällesi tunteistasi (vaikka päättäisit tehdä sen vasta suudelman jälkeen), Kuburic vihjaa.

Ihastuksen paljastaminen parhaalle ystävälle voi olla monelle erittäin jännittävä tilanne. (kuva: Shutterstock)

Lue myös: Uusi trendi kääntää deittailumaailman ylösalaisin - oletko jo kokeillut?

Lue myös: Yleisin seksiuni voi yllättää - "Samassa mielen kansiossa"

Lähteet: USA Today

Kilpailut

Uusimmat