Kuva: Shutterstock

Titanicista löytyy edelleen uutta - 8K-video merenpohjasta paljastaa ennennäkemättömiä yksityiskohtia

03.09.2022 09:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Titanic upposi törmättyään jäävuoreen vuonna 1912.

On kulunut yli vuosisata siitä, kun aikansa upein risteilijä RMX Titanic upposi törmättyään jäävuoreen neitsytmatkallaan Liverpoolista New Yorkiin.

Merten syvyyksien tutkimiseen erikoistunut OceanGate Expeditions -ryhmä julkaisi hiljattain uutta kuvamateriaalia merenpohjassa lepäävästä Titanicista. 8K-teknologialla kuvattu video paljastaa uusia yksityiskohtia risteilijästä.

Videolla nähdään muun muassa laivan keula, joka on ehkä yksi Titanicin tunnistetuimmista alueista, kiitos vuonna 1997 ilmestyneen Titanic-elokuvan.

Asiantuntijana ja sukeltajana tunnettu Rory Golden kertoo, että esimerkiksi aluksen ankkurien valmistajan nimi näkyy ensi kertaa. Ankkurit on valmistanut Noah Hingley & Sons -yritys.

- Olen tutkinut hylkyä vuosikymmeniä ja tehnyt useita sukelluksia sinne. En muista koskaan ennen nähneeni näin yksityiskohtaista kuvaa, Golden toteaa.

- On jännittävää, että olemme saaneen niin monen vuoden jälkeen nähdä uuden yksityiskohdan, jota ei ole nähty aiemmalla kamerateknologialla, Golden jatkaa.

Videolla kerrotaan näkyvän elokuvasta tuttu keula, ankkuri, runkoa, lähes sadan kilogramman painoinen ankkuriketju, yksi lastiruuma sekä pronssisia vinssejä.

Mikäli video ei näy, voit katsoa sen tästä.

Titanic törmäsi jäävuoreen ja tämän seurauksena upposi huhtikuun 15. päivä vuonna 1912. Laivan noin 2 200:sta matkustajasta 1500 menehtyi.

Lue myös: Tuoreet videot Titanicin hylystä räjäyttivät netin - hyytävä näky järkytti sukeltajaa, katso

Lue myös: Kirottu Titanic-peili huutokaupataan - palvelijatar kertoi karmeaa tarinaa

Lue myös: Titanicin hylylle aloitetaan turistimatkat - hinta hipoo pilviä

Lähde: People

Kilpailut

Uusimmat