Kuva: Shutterstock

Netflixissä siipeilyn aika on ohi - maailmalla lisämaksu astuu voimaan jo heti vuoden alussa

27.12.2022 17:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Lisämaksu koskee eri taloudessa asuvia katsojia.

Netflixissä on jo pitkään voinut hyödyntää näppärää porsaanreikää, jonka avulla on saattanut säästää muutaman eurosen. Nyt lysti alkaa kuitenkin olla lopussa.

Netflix aikoo puuttua kavereille tunnusten jakamiseen, jolloin useampi ihminen on saattanut todellisuudessa katsella vain yhden käyttäjän maksamilla tunnuksilla. Yhdysvalloissa palveluun on jo tulossa muutos, joka todennäköisesti myös laajenee muualle maailmaan. Lisäksi uusi asetus on ollut laajalti kokeilussa myös Etelä-Amerikassa. 

Yhdysvalloissa lisämaksu erillisistä katsojista peritään heti tulevan vuoden alusta alkaen. Lisämaksu koskee käyttäjiä, jotka eivät asu samassa taloudessa tunnusten maksajan kanssa. 

Lisäkäyttäjän hinta tulee Yhdysvalloissa olemaan 3 dollaria, joka tarkottaisi Suomen tapauksessa hieman alle 3 euroa. 

Lue myös: Ikisuosikki 70's Show'n jatko-osan ensimmäinen traileri on julkaistu - katso, miltä uutuussarja näyttää

Lue myös: Netflixin huhuttu ja kavahdettu uusi ominaisuus tulee toteen ensi vuoden alussa

Lähde: NME

Kilpailut

Uusimmat