Kuva: AOP

Helsinki Pride vaikuttaa liikennejärjestelyihin merkittävästi - muu liikenne katkaistaan monin paikoin

01.07.2023 13:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Erityisesti liikenne sakkaa keskustan alueella.

Helsinki Pride -tapahtuman järjestämä kulkue vaikuttaa liikennejärjestelyihin merkittävästi Helsingin keskustan alueella. Mikäli keskustan läpi on tekemässä matkaa, kannattaa siirtymiin varata huomattavasti ylimääräistä aikaa tai pyrkiä kiertämään kulkueen reitti. 

Poliisi tiedottaa, että tänään 1. heinäkuuta järjestettävä kulkue sotkee liikennettä arviolta kello 15 asti iltapäivällä. Kulkue matkaa Senaatintorilta Kaivopuistoon eli etenee reittiä Aleksanterinkadulta Mannerheimintielle, siitä eteenpäin Pohjoisesplanadille ja Fabianinkadulle sekä lopulta Eteläisen Makasiinikadun, Kasarmikadun ja Neitsytpolun kautta Kaivopuistoon. Kaikki muu liikenne katkaistaan reitiltä kulkueen ajaksi.

Kyseessä on kymmenientuhansien ihmisten joukkotapahtuma, joten järjestystä myös valvotaan tiukasti.

"Poliisi turvaa tapahtuman rauhallista etenemistä ja yleistä järjestystä läpi päivän", kommentoi tiedotteessa komisario Simo Kauppinen Helsingin poliisilaitokselta. 

Lue myös: Vasta jälkikäteen Tarja Halonen tajusi rikkomansa lasikaton - miten kalliolaisnuoresta tuli uranuurtaja?

Lue myös: F uskoo häpeän estävän meitä olemasta, mitä haluaisimme: "Ihailen tyyppejä, jotka rikkovat standardeja"

Kilpailut

Uusimmat