Kuva: AOP

Vuoden 2022 verotiedot julki keskiviikkona - julkisten tietojen ulkopuolelle jäi lähes viidennes tuloista

06.11.2023 14:15 - Rebekka Silvennoinen / rebekka.silvennoinen@bauermedia.fi

Julkiset verotiedot eivät kerro kaikkea ihmisten tuloista, muistuttaa Verohallinto.

Keskiviikkona 8.11. julkaistaan vuoden 2022 tuloverotuksen julkiset tiedot. Julkiset verotiedot eivät kuitenkaan kerro kaikkea ihmisten tuloista, muistuittaa Verohallinto. 

Vuonna 2021 suomalaisille kertyi ansiotuloja yhteensä 145 miljardia euroa ja pääomatuloja yhteensä 17,5 miljardia euroa. Tästä määrästä julkisissa tiedoissa näkyvää ansiotuloa oli 120 miljardia euroa ja julkisissa tiedoissa näkyvää pääomatuloa 13,9 miljardia euroa.

Tiedoissa eivät näy esimerkiksi mahdolliset verovapaat etuudet ja pääomatulot. Myös vähennykset pienentävät julkisissa tiedoissa näkyvää verotettavaa tuloa. 

Siksi julkisista verotiedoista puuttui siis 28,8 miljardia euroa, eli noin 18 prosenttia tuloista.

Samana vuonna julkisten ansio- ja pääomatulojen perusteella Suomessa oli 1424 yli miljoonan tienannutta veronmaksajaa. Sen sijaan kaikkien yhteenlaskettujen ansio- ja pääomatulojen mukaan yli miljoonan tienannaita oli 1632 henkilöä eli yli 200 enemmän. 

Lue myös: Veroprosentti on väärä jopa yli 800 000 henkilöllä - korjaa nyt, jos haluat välttää valtavan lisäprosentin

Lähde: Verohallinto

Kilpailut

Uusimmat