Urheilijoiden surkuhupaisimmat doping-selitykset listattiin

27.03.2012 20:45 -

Yhä useampi urheilija jää vuosittain kiinni dopingista. Vaikka moni myöntääkin rehdisti virheensä, mahtuu mukaan myös toinen toistaan uskomattomampia selityksiä. Yhdysvaltalainen Mental Floss -sivusto listasi älyttömimmät tekosyyt näytteiden positiivisuudelle, joista tässä kymmenen parasta.

1. Vuonna 2005 amerikkalainen kilpapyöräilijä Tyler Hamilton kertoi vereensä sekoittuneen vieraan veren olevan varmastikin peräisin kadonneelta kaksoseltaan, joka oli sulanut mieheen itseensä kohdussa 34 vuotta aiemmin.

2. Olympiakultaakin voittanut saksalaisjuoksija Dieter Brauman selitteli kehostaan löytyneen nandrolone-nimisen anabolisen steroidin olevan lähtöisin hammastahnastaan, jonka joku muu oli miehen sanojen mukaan terästänyt kyseisellä aineella.

3. Vuoden 1998 Wimbledon-turnauksessa tennistähti Petr Korda puolestaan vakuutti samaisen nandrolonen päätyneen hänen kehoonsa vasikanlihasta, jota oli nauttinut suuret määrät. Asiantuntija-arvioiden mukaan hänen olisi täytynyt moisiin pitoisuuksiin päästäkseen syödä 40 vasikkaa päivässä 20 vuoden ajan.

4. Nandrolonea löydettiin myös espanjalaisen pikakävelijä Daniel Plazan elimistöstä. Sinne se oli päätynyt  - mitenkäs muutenkaan, kuin suuseksistä raskaana olevan vaimon kanssa.

5. Jälleen yhdeksi nandrolonen uhriksi joutui myös bulgarialainen tennistähti Sesil Karantancheva, joka kertoi aineen korkean pitoisuuden johtuvan kuitenkin raskaudestaan. Nainen ei ilmeisesti ollut kuitenkaan ymmärtänyt, että virtsanäytteestä voi helposti todeta myös raskauden.

6. Viisi pohjoiskorealaista naisjalkapalloilijaa jäi kiinni steroidien käytöstä vuoden 2011 maailmankupissa. Maan edustajat kertoivat naisten saaneen tietämättään steroideja kiinalaisista lääkkeistä joita he nauttivat toipuakseen heihin harjoituksissa osuneesta salamaniskusta.

7. Kokaiininkäyttöään on omituisilla tekosyillä selitellyt muutamakin urheilija. Kuubalainen korkeushyppääjä Javier Sotomayor sai maan johtajan Fidel Castron puolelleen jäätyään kiinni huumeesta vuonna 1999. Castro syytti sabotaasista maassa toimivaa amerikkalaista mafiaa.

8. Ranskalainen tennispelaaja Richard Gasquet puolestaan kertoi suudelleensa kokaiinia niellyttä naista yökerhossa ja sai kuin saikin palata turnaukseen.

9. Amerikkalainen juoksija Justin Gatlin selitteli vuonna 2006 elimistönsä korkeaa testosteronin määrää sillä, että häntä hoitanut hieroja oli hänen tietämättään hieronut hormonia sisältävää rasvaa tämän jalkoihin.

10. Baseball-pelaaja Jordan Schaferille lankesi pelikielto vuonna 2008, kun hän jäi kiinni kasvuhormonin käytöstä. Mies kärsi rangaistuksensa mukisematta mutta kertoi myöhemmin ettei ollut ottanut mitään ja selitti aineen tarttuneen häneen väärin valitusta seurasta.

Lähde: Mental Floss

Kilpailut

Uusimmat