IS: Rattijuopon ajokielto ehdolliseksi hajusteyliherkkyyden takia

14.04.2012 11:00 - Rea Tallgren

Visiikymppisen kotkalaismiehen ajokielto on muutettu Kouvolan hovioikeudessa ehdolliseksi, koska hän ei voi kertomansa mukaan matkustaa bussilla tai julkisissa kulkuneuvoissa ihmisten käyttämien hajusteiden hänessä aiheuttavien astmaoireiden takia.

Kotkalaismies jäi kiinni rattijuopumuksesta uudenvuodenaattona. Kotkan käräjäoikeus määräsi miehen maaliskuussa 40 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen törkeästä rattijuopumuksesta. Mies sai myös 180 euron oheissakot.

Suurimmaksi ongelmaksi miehelle muodostui kuitenkin elokuun loppuun asti kestävä ajokielto. Mies vaati ajokiellon lopettamista tai sen määräämistä ehdollisena, koska hän ei voi käyttää julkisia kulkuneuvoja hajusteista saamiensa astmaoireiden takia. Kävelykin oli poissuljettu vaihtoehto polvikipujen, katu- ja siitepölyn, sekä pakokaasujen vuoksi.

Mies valitti käräjäoikeuden ratkaisusta hovioikeuteen, joka muuttikin ajokiellon ehdolliseksi. Koeaika päättyy ensi vuoden lopussa.

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat