Pingviinien roiseja seksitapoja esitellyt kirjanen löytyi 100 vuoden jälkeen!

12.06.2012 15:45 - Senni Loikala

Lintumuseon kätköistä löytyi ikivanha pingviinien seksikauheuksia käsittelevä pamfletti, jonka tutkimusmatkailija kirjoitti häveliäisyyssyistä kreikaksi.

Pingviinien estoton seksikäyttäytyminen on ollut kauhistelun aiheena pitkään, mutta sata vuotta sitten havainnot Etelänavan asukeista herättivät suurta häveliäisyyttä tutkijoissa. Brittiläiseen retkikuntaan kuulunut Dr. George Levick kirjoitti havaintonsa kreikaksi, jotta mahdollisimman harva päätyisi lukemaan rivouksia.

Levick matkusti retkikunnan kanssa Etelänavalle Cape Adareniin, jossa elää maailman suurin Adélie-pingviinien yhdyskunta. Tähän päivään saakka Levick on ainoa tutkija, joka on seurannut pisimpään pingiviinien kasvua ja seksielämää. Kahden vuoden tutkimusten jälkeen viisi retkikunnan jäsentä kuoli kotimatkalla Britanniaan.

Levick kirjoitti nelisivuisen "Sexual Habit of Adélie Penguins" -otsikoidun kirjasen, joka julkaistiin vuonna 1915. Tähän päivään saakka pamfletista on säilynyt vain muutama kopio, jotka ovat vastikään löydetty ja sijoitettu Lontoon luonnontieteelliseen museoon.

Mitä niin säädytöntä tekstissä on, ettei Levick pitänyt aikaansa edellä olevasta tutkimusmatkasta meteliä? Tutkimusmatkaaja on antanut yksityiskohtaisia kuvauksia ja omia kommentteja vapaiden uros- ja naaraspingviinien seksikäyttäytymisestä, johon kuuluu nekrofiliaa, naaraiden seksuaalista hyväksikäyttöä, raiskauksia, seksiä ilman aikomusta suvun jatkamiseen ja homoseksiä.

- On kiinnostavaa, että luonto yllyttää näitä lintuja toimiin, jotka ovat yhtä paheellisia kuin ihmisilläkin, kirjoittaa Levick.

Myöhempinä vuosikymmeninä pingviinien brutaaleille akteille on löydetty syitä. Seksin harrastaminen kuolleen naaraspingviinin kanssa selittyy sillä, että elottomana makaava lintu näyttää lähes samalta kuin seksiin alistuvat naaraspingviinit yleensä.

Lähde: Nydailynews

Kilpailut

Uusimmat