Tänään on merivoimien vuosipäivä - Bongaa seksikkäät univormut!

09.07.2012 12:15 - Senni Loikala

Tänään vietetään merivoimien vuosipäivää, joten univormuja ihaileville on tarjolla melkoista silmänruokaa.

Monet pitävät merivoimien palveluksessa olevia miehiä ja naisia puoleensavetävinä univormuissaan. Koska tänään maanantaina 9. heinäkuuta vietetään merivoimien vuosipäivää, voi katseita kerääviä univormun kantajia lähteä bongailemaan Helsingissä järjestettäviin juhlatilaisuuksiin. Tiesitkö nämä asiat merivoimien univormuista?

Merivoimien varusmiehillä on käytössään useita erilaisia univormuja, kuten valkoinen hellepuku, meritaisteluasu ja loma- ja paraatipuku. Ajan saatossa puvut ovat kokonaisuudessaan muuttuneet vain hieman, sillä niiden ulkoasua säätelevät pitkät perinteet. 

Merimieshousujen lahkeet ovat perinteisesti leveät, jotta housut saadaan vedessä helposti pois jalasta. Lisäetua vaivatta ylös käärittävistä lahkeista syntyy myös silloin, jos merimiehen tarvitsisi hypätä veteen ja kiskoa laivavene rantaan. Ennen vanhaan laivankansi pestiin avojaloin, jolloin pillilahkeet olisivat kastuneet.

Taannoin merimiehillä oli tunnetusti pitkät rasvapalmikot, sillä he voitelivat hiuksensa paksulla rasvalla välttääkseen pikkuelävien pesiytymisen päihinsä. Jotta rasva ei olisi sotkennut univormuja, niihin kehitettiin korkeat kaulukset.

Lisäksi merivoimissa palvelevien yhtenä katseen kääntäjänä on valkoinen lippalakki, jossa on muun muassa merivoimien lakkimerkki ja lippaa koristaa esiupseerin tammenlehvät.

Ovatko merivoimien univormut sinun mielestäsi seksikkäät?

Päivän juhlaohjelman pääset katsomaan täältä.

Lähde: Puolustusvoimat ja Helsingin kaupunginkirjasto

Kilpailut

Uusimmat