Asiantuntija: Kaksien häiden järjestäminen yleistyy koko ajan
Niinatar-morsiuspukuliikkeen omistaja Niina Kuhta kertoo Voicelle, että monet pariskunnat juhlivat häitään kahteen otteeseen.
Siinä missä vielä 60-luvulla häät olivat pienimuotoinen ja koruton tilaisuus on niiden painoarvo kasvanut koko ajan. Avioerojen yleistyessä suurentuu myös ihmisten halu juhlia näyttävästi suurta päiväänsä. Niina Kuhdan mukaan ei olekaan enää ollenkaan harvinaista, että suomalaiset pariskunnat menevät naimisiin keskenään jopa kaksi kertaa - eivät tietenkään virallisesti, mutta juhlien puolesta ainakin.
- Häitä järjestetään koko ajan enemmän. Ei ole ennenkuulumatonta, että pari menee maistraatissa salaa naimisiin ja pitää vuoden kuluttua ystäville ja sukulaisille häät. Nykyään tuntuu, että sitä tapahtuu todella paljon. Periaatteessa ihmiset siis viettävät häitä kaksi kertaa. Syitä on useita, esimerkiksi perheenlisäystä tulossa, Kuhta pohtii.
Kaikki pariskunnat eivät tee numeroa siitä, että ovat jo menneet intiimisti naimisiin viettäessään virallista juhlapäiväänsä.
- Joskus ihmiset eivät kerro menneensä jo naimisiin. He haluavat säilyttää oman salaisuutensa jonkin aikaa. Eivätkä vieraatkaan aina ymmärrä olevansa pelkästään avioliiton siunaustilaisuudessa, jos pari on ”karannut” naimisiin salaa jo aikaisemmin, Kuhta hymyilee Voicelle.