Tavallinen arki on kauneinta! Nuoren isän nettivideo nousi suosikiksi

04.01.2013 17:15 - Niina Jokiaho

Moni illan pois kotoa ollut pienen lapsen äiti miettii, mitä kotona oikeasti tapahtuu kun hän on poissa. Netissä leviävä suloinen video paljastaa, mitä kaikkea isä ja lapsi yhden illan aikana ehtivät saada aikaan.

Nuori jenkki-isä kuvasi nauhalle hieman alle kaksivuotiaan poikansa kanssa viettämänsä illan. Lopputulos oli iloinen ja riemastuttava tallenne isän ja lapsen yhteisestä ajasta. Isä ja poika leikkivät värikkäillä palikoilla, soittavat rumpua, syövät ja hassuttelevat monin eri tavoin.

Ja kuten moni äiti tietää, kaikesta tästä seuraa järjetön kaaos. Mutta tämä isäpä laittaakin illan päätteeksi hösseliksi ja leikkien päätteeksi olohuone siivotaan paraatikuntoon.

Video on kuvattu yhden illan aikana, päiväunien ja iltatoimien välissä. Videon kuvannut mies kertoo tekevänsä usein vaimolleen henkilökohtaisia videoita. Isä halusi nauhalla myös todistaa vaimolleen, miksi hän on aina niin poikki päivän jälkeen.

- Kun vaimoni palaa töistä kotiin, kerron, että talossa oli järjetön kaaos ja olen aivan poikki. Hän toteaa aina, että: "hyvä, hyvä", eikä ymmärrä miksi - koska hän palaa aina työpäivän jälkeen siistiin kotiin, kertoo isä Emio Tomeoni.

Tomeonin mukaan hänen vaimonsa liikuttui ihanasta videosta - eikä hän suinkaan ollut ainoa. Videota on muutaman viikon aikana katsottu netissä lähes puoli miljoonaa kertaa. Eikä videon vetovoimaa vähennä yhtään se, että sekä isä että lapsi ovat molemmat syötävän suloisia.

 Lähde: Huffington Post

Kilpailut

Uusimmat