Vauva jäi yksin metroon Helsingissä – syy tapaukseen selvisi

09.01.2013 11:15 - Niina Jokiaho

HKL:n mukaan Vuosaaressa tapahtunut jokaisen äidin painajainen ei johtunut laiteviasta.

Moni vanhempi on varmasti käynyt mielessään läpi, mitä itse tekisi jos lapsi jäisi yksin bussi- tai ratikkapysäkille tai bussiin ilman vanhempiaan. Näin kävi eilen Vuosaaren metroasemalla, kun metro lähti liikkeelle vaunuissa nukkuva lapsi kyydissään vaikka äiti oli vielä asemalla.

HKL:n mukaan onnettomuudessa ei ollut kyse laiteviasta, vaan ovet toimivat normaalisti.

– Tilanne on tarkistettu valvontakameranauhalta. Äiti on työntämässä vaunuja sisään, vaikka ovien sulkeutumisesta kertovat merkkiääni kuuluu. Ovet tunnistavat, että välissä on jotain ja aukeavat uudelleen useamman kerran. Sitten äiti päästää vaunuista irti, ovet menevät kiinni ja laituriovet suljetaan, HKL:n vt. valvomomestari Markku Kari kertoo pääkaupunkiseudulla ilmestyvässä Metro-lehdessä.

Metron ovien sulkeutuessa kuuluu merkkiääni, jonka jälkeen ovista ei enää saa mennä sisään tai ulos. Usein matkustajat kuitenkin ”sukeltavat” ovesta sisään viime metreillä.

Niinpä ovien väliin jää usein esimerkiksi laukkuja tai ostoskasseja - joitain vuosia sitten nuori mies jäi metron ovien väliin kaulastaan. Vauvan tai lapsen jääminen ovien väärälle puolelle on erittäin harvinaista.

Vuosaaren tapaus päättyi lopulta onnellisesti: äiti soitti metron hätäkeskukseen ja sai lapsensa takaisin noin puolen tunnin päästä. Eräs metron matkustajista oli ottanut vaunut talteen metrossa heti tapauksen huomattuaan.

Vaunuissa matkustanut noin 10 kuukauden ikäinen vauva nukkui tyynesti koko ajan, seikkailustaan tietämättä.

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat