Naisen kirje muistinsa menettäneelle ystävälle liikuttaa - katso

08.03.2013 21:45 - Rea Tallgren

Nettiin on ladattu kirje, jonka brittinainen on kirjoittanut parhaalle ystävälleen, joka kärsi harvinaislaatuisesta lähimuistin menetyksestä. 

Rajusta sairaudesta seurannut lähimuistin menetys tapahtui naiselle kaksi vuotta sitten. Nainen unohti kaiken, mitä viimeisen viiden minuutin aikana oli tapahtunut, ja toistikin siten kaikki kysymyksensä uudestaan ja uudestaan. Naisen paras ystävä kyllästyi jatkuvaan kyselyyn ja päätti kirjottaa ystävälleen lunttilapun siitä, missä hän oli ja mitä hänelle oli tapahtunut.

Lapussa kerrotaan naisen olevan sairaalassa ja syyt siihen miksi näin on. Naista muistutetaan, että hän viihtyy tässä sairaalassa. Tutun näköisen naisen kerrotaan olevan hänen omahoitajansa. Ystävä myös kertoo naisen lapsien voivan täysin hyvin, ja että hänen perheelleen on ilmoitettu hänen joutumisestaan sairaalaan. Kirjeessä ystävä kertoo naisen ja hänen perheensä saaneen unelmiensa talon omakseen vain muutama päivä aiemmin.

Kirje sisältää paljon hurttia huumoria, jota hädän hetkellä on varmasti tarvittu. Ystävä muun muassa paljastaa naisen haukkuneen sekavana omaa äitiään paskapääksi.

Liikuttava kirje ei ollut ainoa asia, jonka tämä ihana ystävä teki muistinsa menettäneen parhaan ystävänsä puolesta. Hän myös otti töistä palkatonta lomaa hoitaakseen naisen lapsia. Hyvä uutinen on se, että kaksi vuotta myöhemmin nainen on jo toipunut melkoisesti kognitiivisen terapian avulla vastoinkäymisestään.

Katso liikuttava kirje tästä!

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat