Löydätkö kuvista alastoman naisen? Katso brittitaiteilijan bodypaint-teokset

26.05.2013 10:15 -

Pop-taide syntyi 1950-luvun puolen välin Yhdysvalloissa ja Englannissa, jossa kirkkaat värit kohtasivat aikakauden erilaisia populaarikulttuurin ilmiöitä.

Lontoolainen taiteilija Boyarde Messenger yhdistää sarjakuvien kulta-aikaa ja paljaita peppuja kehonmaalaustaiteessaan.

- Pyrin tuomaan teoksissani esiin naisen muotoja yhdistettynä vanhan ajan Hollywood-glamouriin. Ensiksi maalaan kuvan naisen vartaloon, jonka jälkeen jatkan teosta taustalla olevaan seinään. Lopuksi valokuvaan valmiin teoksen. Minulle on tärkeätä, että käytän kuvankäsittelyä mahdollisimman vähän. Korjaan valmiista valokuvista ainoastaan värivääristymiä, kontrastin tasoa ja maalin pieniä halkeamia, Messenger painottaa.

Taiteilijalla on laaja ostajakunta ympäri maailmaa. Teoksia on ostettu Australiasta, New Yorkista, Pariisista ja jopa Jordanian kuninkaallisen palatsin seinille on ilmestynyt yksi. Taiteilijan mukaan asiakaskuntaan kuuluu yhtä lailla sekä miehiä että naisia.

 - Ihmiset rakastavat teoksiani niiden luoman illuusion vuoksi. Kaikki teokset, jotka myyn ovat ainuita kappaleita. Moni ei tajua alkuunsa, että onko kyseessä maalaus vai valokuva. Lopulta heille selviää, että teoksessa on oikea nainen, jonka ihon olen maalannut. Asiakkaani ovat jakautuneet tasaisesti miesten ja naisten kesken, koska pakarat huokuvat seksuaalisuuden sijaan aistillisuutta, Messenger mainitsee.

Taiteilija tekee teoksiaan myös kotikäynnillä yksityisasiakkaille. Kehonmaalauksen kesto vaihtelee muutamasta tunnista jopa kahdeksaan tuntiin, jonka lisäksi Messengerin täytyy vielä maalata taustaseinä.

- Ikähaarukkana on ollut 26-55-vuotiaat naiset ja kaikista on tullut omia uniikkeja taideteoksia erilaisten muotojen ansiosta. Tämä taidemuoto on ennen kaikkea oman sisäisen jumalattaren ulostuontia ja tärkeintä tietenkin on, että kaikilla on hauskaa teosta tehdessäni, Messenger muistuttaa.

Katso huikeat teokset tästä!

Lähde: DailyMail

Kilpailut

Uusimmat