Lapsensa menettäneiden muistot pysäyttävät: "Olisinpa tehnyt hänelle useammin aamiaista"
Single Dad Laughing -blogin pitäjä Dan Pearce kysyi lapsensa menettäneiltä vanhemmilta, mitkä asiat heitä kaduttivat eniten ja mistä muistoista lastensa kanssa he olivat onnellisimpia. Vastaukset tuovat kyyneleet kenen tahansa silmiin.
Single Dad Laughing -blogia luetaan kymmeniä tuhansia kertoja päivittäin. Blogin pitäjä Dan Pearce ei kaihda avauksissaan vaikeitakaan aiheita. Tuoreimmassa kirjoituksessaan hän etsi lukijoita, joiden lapsi olisi kuollut.
Pearce pyysi vanhempia kertomaan hänelle mitä he toivovat, että he olisivat tienneet lapsen vielä eläessä, mitä he katuivat eniten vanhempana ja mistä he olivat kaikista kiitollisimpia.
Vastaukset pysäyttävät ja tuovat palan kurkkuun. Eräs lapsena menettänyt vanhempi summaa kirjoitusten tärkeimmän opetuksen: jokainen hetki on arvokas!
Mitä toivon, että olisin tiennyt lapseni vielä eläessä
"Että pienillä asioilla ei ole mitään merkitystä. Minä suutuin aina niin paljon turhista jutuista."
"Että kun lapseni nousi sinä aamuna äitinsä kyytiin, se oli viimeinen kerta, kun näkisin hänet."
"Että lapsen mieli on niin hauras."
"Että minä saisin pitää hänet vain seitsemän vuoden ajan - jotta olisin osannut nauttia jokaikisestä hetkestä - huonoistakin."
"Että jokainen hengenveto on tärkeä. Pyykinpesu ja siivoaminen voivat odottaa!"
"Kuinka paljon kipua hän koki. Masennus on todellinen sairaus, eikä mikään teini-ikäisten vaihe."
Mitä toivon, että olisin tehnyt toisin
"Kunpa olisin todella tutustunut tyttäreeni."
"Toivon, että olisin tehnyt lapselleni useammin aamiaista."
"Toivon, että olisin nähnyt vaivaa saadakseni hänet ymmärtämään, kuinka suunnattoman paljon rakastin häntä."
"Toivon, että olisin uskonut mitä lääkärit sanoivat, ja nauttinut viimeisistä hetkistä lapseni kanssa täysillä sen sijaan, että käytin aikaa ihmeen rukoilemiseen."
"Olisinpa rikkonut enemmän sääntöjä, antanut lapseni lintsata koulusta ja tehnyt hänen kanssaan kaikkea hullua!"
"Kunpa olisin kuunnellut, siis todella kuunnellut, mitä tyttäreni minulle yritti sanoa."
"Toivon, että olisin rakennellut ja puuhastellut poikani kanssa enemmän. Sovimme aina, että teemme lähitulevaisuudessa mukavia asioita, mutta emme ikinä ehtineet."
"Toivon, että minulla olisi enemmän valokuvia minusta ja pojastani. Hänen neljän viimeisen elinvuotensa aikana minulla oli jatkuvasti niin lihava ja ruma olo, etten suostunut valokuvattavaksi. Antaisin mitä vain, jos pääsisin poikani kanssa yhteiskuvaan nyt."
Mistä muistosta tai teostani edesmenneen lapseni vanhempana olen kaikista ylpein
"Siitä, että me rakensimme paljon majoja sohvatyynyistä ja nukuimme usein majassa."
"Siitä, että lauloin lapselleni joka ilta. Kaipaan niitä hetkiä aina, kun menen nukkumaan."
"Siitä, että menimme perheen kanssa ajelemaan autolla joka sunnuntai. Ne ovat edelleen onnellisimpia muistojani."
"Vein lapseni ratsastamaan kun hänellä oli enää muutama päivä elinaikaa. Lääkärit olivat kieltäneet minua, mutta vein hänet siitä huolimatta. Kun ratsastus oli ohi, lapseni nauroi ensimmäistä kertaa moneen päivään. Minä itkin."
"Olen ylpeä ja kiitollinen siitä, että sain sanoa molemmille vauvoilleni hyvästit. Kylvetin heidät ja syleilin heitä ennen kuin he kuolivat."
"Kun hän oli pieni, kävimme pyöräilemässä joka ilta. Luoja, antaisin mitä vain, että pääsisin pyöräilemään hänen kanssaan vielä kerran!"
"Siitä, etten ikinä antanut lapseni nähdä, kuinka paljon pelkäsin hänen menettämistään. Hän sai minusta tukea loppuun asti. Vasta, kun hän oli kuollut, tuli minun vuoroni olla heikko."
Lähde: Danoah.com
