Kauneusleikkaus pilasi naisen nenän - katso järkyttävät kuvat

02.01.2014 13:45 - Rea Tallgren

Plastiikkakirurgia saattaa parhaassa tapauksessa tehdä ihmeitä itsetunnolle. Huonoimmassa mahdollisessa tapauksessa se kuitenkin tuhoaa ulkonäön.

Moni turvautuu plastiikkakirurgiaan parannellakseen ulkonäköään ja kohottaakseen itsetuntoaan. Monesti leikkauspöydällä tehdyt muutokset ovat pieniä ja huomaamattomia, mutta myös varoittavia esimerkkejä on olemassa.

Yksi pieleen menneen kauneuskäsittelyn uhri on Rita Nugent. 31-vuotias brittiäiti oli mennyt parantelemaan nenäänsä, mutta jotain meni pieleen.

- Vielä puoli vuotta myöhemminkin tunsin päivittäistä, kovaa kipua. Lisäksi suussani maistui jatkuvasti oudolta, nainen selittää Daily Mailille.

Hän oli pyytänyt päästä tapaamaan häntä leikannutta kirurgia, mutta hoitajat olivat aina sanoneet hänelle, ettei lääkärillä ole aikaa. Puolen vuoden kuluttua leikkauksesta naisen nenä romahti kasaan lähes täysin. 

- Nyt olen saanut korjausleikkauksen julkiselta puolelta, mutta plastiikkakirurgi itse ei ole suostunut selittämään, mikä leikkauksessa meni vikaan, Nugent sanoo.

Hän ei ole ainoa pahamaineisen plastiikkakirurgin uhreista. Yksi potilaista sai leikkauspöydältä muistoksi eripariset rinnat, ja toisen nänni muuttui rintaleikkauksen jälkeen mustaksi.

Katso kuvat Rita Nugentin nenästä tästä!

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat