Hädän hetkellä rakkaus mitataan: Omistaja todella kiintyi sairaaseen George-kultakalaansa

16.09.2014 16:33 - Senni Loikala

Australialainen Pip Joyce oli niin kiintynyt 10-vuotiaaseen kultakalaansa, että oli todella valmis taistelemaan pitääkseen tämän hengissä.

Australialaisessa eläinsairaalassa hiljattain tehty leikkausoperaatio osoittaa, että myös muista lemmikeistä kuin koirista ja kissoista voi tulla omistajilleen kuin perheenjäseniä. Leikkaussaliin tuotiin nimittäin 10-vuotias kultakala, George, jonka päähän oli kasvanut vaarallinen kasvain.

Kultakalan omistaja Pip Joyce huolestui Georgen voinnista, kun huomasi sillä olevan vaikeuksia syömisessä ja uimisessa. Joyce kertoo myös akvaarion muiden kalojen kiusanneen pientä kalapoloista.

Georgen kiduksia kasteltiin leikkauksen ajan tämän kotiakvaarionsa vedellä. Kenties se toi hyvää onnea, sillä leikkaus meni nappiin, ja kala pääsi pian uimaan takaisin kotiinsa.

Noin tunnin kestänyt leikkaus maksoi Joycelle lähes 160 euroa. Hän olisi valmis samaan uudestaan, jos Georgen kunto romahtaisi.

- Kultakala on lemmikki, perheen silmäterä, todellakin yhtä tärkeä. Akvaariokalat tuovat paljon iloa, on kaunista istua katselemassa niitä, Joyce sanoo.

Lue myös: Varo, saatat alkaa sääliä ongella: Kaloillakin on kavereita

Lähde: New York Daily News

Kilpailut

Uusimmat