3D-renkailla liikkuvasta rampakoirasta tuli netti-ilmiö - katso suloiset kuvat
Kaksijalkaisella, 3D-renkailla liikkuvalla TurboRoo-chihuahualla on Instagramissa jo yli 52 000 seuraajaa. Kokosimme koirasta tuoreimmat ja suloisimmat kuvat yhteen.
TurboRoo on kesäkuussa syntynyt pienen pikkarainen chihuahua, joka näki päivänvalon ilman etutassuja. Vamma ei kuitenkaan ole pidätellyt Indianan osavaltiossa, Yhdysvalloissa asuvaa hauvaa elämästä täysillä. Siitä on pitänyt huolen hännänheiluttajan menopeli, nimittäin 3D-printatut renkaat. Ne ovat kiinnitetty koiraan niin, että se pystyy liikkumaan varsin joutuisasti.
Kokosimme alle tuoreita kuvia TurboRoosta sen Instagram-tililtä, jossa hauvalla on jo noin 52 800 seuraajaa.
Seuraava artikkeli: 3D-kynä mullistaa piirtämisen tyystin - katso huikea video
Kilpailut
Uusimmat
Suomalaisten taloudellinen mielenrauha kohentunut maltillisesti
3-vuotias lapsi liikkui yksin kadulla - poliisin mukaan vanhemmat selvitetty
Kyllä isä osaa -elokuvan jatko-osassa seikkaillaan uusissa maisemissa
Wilma Murto kertoo Instagramissa olleensa leikkauksessa
Suomen elokuvasäätiöltä 4,1 miljoonaa euroa sarja- ja elokuvahankkeille - varoja leikattu aiemmasta
Näytä lisää