Brasilialaista Rodrigo Alvesia, 31, kutsutaan tosielämän Ken-nukeksi. Mies on käynyt läpi kymmeniä kauneusleikkauksia, joissa hän on saanut keinotekoisesti esimerkiksi sixpackin.
Alves kertoo Daily Star -lehdelle, että ennen leikkauksiin hakeutumista hän oli kokenut yksinäisyyttä ja kiusaamista.
– Kasvaessani tunsin, että minut jätettiin yksin, koska kukaan ei tahtonut ystävystyä minuun kehokuvani takia. Se johtui myös siitä, että olin traumatisoitunut lapsi, mies kertoo.
Koulussa muut pojat käyttivät hänestä pilkkanimiä ja väittivät, että hänen nenänsä ja rintansa olivat isot. Sen voisi uskoa osaltaan vaikuttaneen miehen päätöksiin hakeutua leikkauksiin, mutta nykyään hän kertoo osaavansa myös arvostaa itseään.
Unelmana auttaa muita kiusattuja
Alves unelmoi, että hän voisi auttaa muita oppia rakastamaan itseään. Hän tahtoo jatkossa tarjota konsultointipalveluita ihmisille, jotka ovat kokeneet kiusaamista ja joiden itsetunto on huono.
– Tahtoisin auttaa heitä, joiden vaikeudet estävät heitä elämästä normaalia ja onnellista elämää, löytämään oikeanlaisen ruokavalion, kannustaa menemään kuntosalille, hammaslääkärille ja viimeisenä vaihtoehtona neuvoa plastiikkakirurgisten toimenpiteiden suhteen, jos sitä tarvitaan heidän elämänlaatunsa parantamiseksi, Alves selvittää.
Lisäksi Alves haaveilee, että hänellä olisi jonain päivänä oma tositelevisio-ohjelma. Se olisi suunnattu miehille ja nuorille pojille, joita on kiusattu.


Pääset lukemaan lisää Alvesin kauneusleikkauksista aiemmasta artikkelistamme.
Lähde: Daily Star