Nettikaupasta tilattu seksikäs iltapuku ei aina ole sitä mitä odottaa - katso loistava esimerkki
Aina tilattu vaatekappale ei ole ihan sitä mitä on odottanut.
Suurin osa naisista on joskus tilannut jotain nettikaupasta. Ikävä kyllä aina silloin tällöin todellisuus saattaa olla jotain aivan muuta kuin on odottanut. Näin kävi myös eräälle kiinalaisnaiselle, jonka tilaama iltapuku ei ollut aivan toiveiden mukainen.
Nainen tilasi nettikaupasta iltapuvun, joka on tällä hetkellä kuuminta muotia. Kyseinen iltapukumalli on nähty monien tähtien yllä viime aikoina, eikä ihme. Onhan nyt parhaillaan menossa paljastavien pukujen aika.
Paketin saapuessa joutui tilaaja kuitenkin hieman pettymään, sillä lopputulos ei ollut ihan mainoksenlainen.
Katso kuva täältä.
Lue myös: Voice vinkkaa - parhaat nettivaatekaupat top 10
Lähde: Metro
Kilpailut
Uusimmat
Foreca: Sunnuntai oli vuoden toistaiseksi lämpimin päivä, mutta juhannusviikolla sää muuttuu
3-vuotias lapsi liikkui yksin kadulla - nimestä tai vanhemmista ei poliisin mukaan tietoa
Rikolliset värväävät nuoria rahamuuleiksi: 'Jännittävältä tuntuva puuha voi johtaa uhkaaviin tilanteisiin'
HS: Kolme karannutta biisonia on ammuttu
Tulevaisuudessa hyttysmääriä voi ennustaa kuin säätä - Suomi mukana ainutlaatuisessa tutkimuksessa
Näytä lisää