Muistatko aina ihmisten kasvot, maistatko ruoat liian vahvasti? Sinulla saattaa olla superaisteja

05.05.2015 10:45 - Eeva Rajala

Jos et kestä kahvia tai jos et koskaan unohda ihmisten kasvoja, sinulla saattaa olla superaisteja.

Vaikka oikeassa maailmassa ei ole Teräsmiehiä tai Hämähäkkimiehiä, joillain ihmisillä on monta kertaa tarkemmat aistit kuin toisilla. Näillä henkilöillä aistit toimivat normaalista poikkeavalla tavalla. Daily Mail -lehti listaa, että superaisteihin kuuluvat muun muassa äärimmäinen värinäkö ja korostunut makuaisti.

Ihmisten tunnistaja

Maailmasta löytyy todennäköisesti vain muutamia kymmeniä ihmisiä, joilla on äärimmäisen tarkka kyky tunnistaa ihmisiä. Heillä on hämmästyttävä kasvomuisti. He voivat tunnistaa sellaisia ihmisiä, joihin ovat vain nopeasti törmänneet ja muistavat kasvot vielä huomattavan pitkän ajan jälkeenkin.

Normaalisti ihminen tunnistaa noin 20 prosenttia kasvoista, joita on silmäillyt aiemmin, mutta supertunnistajan tunnistamisprosentti on 80.

Supertunnistajia käytettiin jo antiikin Rooman aikoihin. He toimivat hallitsijoiden apuna seisoen hallitsijoiden takana yleisötilaisuuksissa ja kertoen, kuka oli ystävä ja kuka vihollinen. Kasvojen tunnistus tapahtuu aivojen niin sanotulla FFA-alueella eli fusiform face area -alueella.

Supertunnistaja tunnistaa ihmisen myös sumeimmista kuvista. Greenwichin yliopiston tohtori Josh Davis kertoo Daily Mail -lehdelle, etteivät supertunnistajat kuitenkaan muista kaikkea yhtä hyvin, vaan erikoistaito keskittyy nimenomaan kasvojen tunnistamiseen.

Supermakuaisti

Jos ihminen maistaa esimerkiksi parsakaalin, lehtikaalin, kahvin tai suklaan jopa vastenmielisen vahvasti, hänellä on supermakuaisti. Makuaistissa ei välttämättä ole minkäänlaista vikaa, mutta maut vain tulevat yllättävän vahvoina esille.

Keskivertoihmisellä on kielessään 10 000 makusilmua, joilla maistetaan viisi päämakua: suolainen, hapan, makea, karvas ja umami. Supermaistajalla voi olla kaksi kertaa enemmän makusilmuja tarkoittaen sitä, että hän maistaa kaikki maut liioitellusti.

Tällainen kyky on vain harvoilla. Tiedemiehetkään eivät osaa selittää, miksi joillain henkilöillä makusilmuja on enemmän. Se voi olla evoluutioon liittyvä piirre, joka auttoi varmistamaan, että metsästäjä-keräilijä-aikaan ihmiset eivät hävinneet maailmasta, vaan oudot ja saastuneet ruoat jätettiin rauhaan.

Naiset ovat miehiä yleisimmin supermaistajia. Supermaistajana oleminen voi tehdä hyvää ihmisen terveydelle. Ravitsemusterapeutti Valerie Duffyn mukaan heillä voi olla pienempi riski sydäntauteihin ja he ovat yleensä laihoja, sillä eivät yleensä pitää makeista tai rasvaisista ruoista. Näiden ruokien maut ovat heidän mielestään ylivoimaisia. Tarkasti maistavat juovat myös vähemmän alkoholia kuin muut.

Tarkka värinäkö

Suurella osalla ihmisistä on kolmea erilaista tappisolua verkkokalvolla. Erilaiset tappisolut reagoivat eri värispektreihin ja näin erilaisiin väreihin. Esimerkiksi värisokeilla on viallisia tappisoluja, joten heidän värinäkönsä on huonompi.

Sen sijaa joillain naisilla on näiden kolmen tappisolun lisäksi vielä ylimääräisiä tappisoluja, joiden avulla he voivat nähdä värit voimakkaammin ja he voivat myös huomata pienenkin eron värisävyissä, mihin muut eivät pysty. Tämä kyky on tosiaan vain joillakin naisilla johtuen X-kromosomien määrästä.

Täydellinen muisti

Monet henkilöt tuskailisivat, jos heiltä kysyttäisiin, mitä tuli tehtyä tasan viikko sitten tai jopa vuosikymmen sitten tähän samaan kellonaikaan. Joillakin ihmisillä on kuitenkin lähes täydellinen muisti omasta henkilökohtaisesta elämästään.

Kyseessä on hypertymesia, kyky muistaa elämässä tapahtuneet asiat päivämäärien ja jopa kellon tarkkuudella vuosikymmenien taakse. Tällaisia henkilöitä on maailmassa todennäköisesti vain muutamia kymmeniä. Kyvyn omaava henkilö varastoi muistojaan laajemmilla aivojen alueille kuin normaalisti tehdään.

Tällainen kyky voi olla sekä siunaus että kirous, sillä henkilö muistaa tarkasti iloisten tapahtumien ja asioiden lisäksi myös kaiken surun ja murheen, jonka on kokenut.

Lue myös: Ihminen näkee yli 2 miljoonaa eri väriä, mutta mikä on aisteista tarkin?

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat