Rannalle huuhtoutui jättiläismeduusoja brittien kauhuksi - pelästyisitkö sinäkin?

18.05.2015 16:45 - Senni Loikala

Suurikokoiset meduusat näyttävät hurjilta Portlandin saaren rannalla. Otusten lonkerot ovat jopa 180 senttiä pitkiä.

Merenalaiseen maailmaan erikoistunut luontovalokuvaaja Steve Trewhella löysi 25 rannalle huuhtoutunutta meduusaa yhden päivän aikana viime viikolla. Vain 200 metrin säteellä toisistaan olleet meduusat lojuivat Porlandin saaren rantaviivalla, Iso-Britanniassa. Yleensä kyseisiä otuksia tavataan eksoottisemmilla vesillä, kuten Välimerellä.

Noin 30 vuoden ajan meduusoja dokumentoinut Trewhella hämmästelee löytämiensä meduusojen määrää. Niitä ei valokuvaajan mukaan ole koskaan löytynyt yhtä sankoin joukoin Iso-Britanniasta kuin nyt. Syy tavallista runsaampaan meduusojen, joista iso osa on heittänyt henkensä, määrään on epäselvä ja vaatii tutkimista.

Jättiläismäiset meduusat

Moni voisi parkaista säikähdyksestä, mikäli törmäisi kyseisiin meduusoihin. Niiden lonkeroiden pituus voi olla jopa reilu 180 senttimetriä ja ne voivat monien silmään näyttää melko iljettäviltä suurilta möykyiltä rannalla.

Trewhellan mukaan kyseiset meduusat ovat harmittomia ihmiselle, mutta hän suosittelee silti pitämään sormet erossa niistä, ihan vain varmuuden vuoksi. Harva tuskin pistää pahakseen olla koskettamatta näihin tuttavuuksiin.

Katso alta kuvia Trewhellan löytämistä jättimeduusoista.

Katso alta video, jossa Trewhella kertoo löytämistään meduusoista.

Lue myös: Rannalle huuhtoutunut valtava mysteerieläin hämmensi tieteilijät - katso

Lähde: Daily Star

Kilpailut

Uusimmat