Huippumalli tyrmistyi kohtelustaan: "Olen kyllästynyt pyytämään ihonväriäni anteeksi!"

09.07.2015 07:45 - Eeva Rajala

Muotinäytösten valmistautumattomat meikkitaiteilijat ovat saaneet muun muassa Louis Vuittonille töitä tehneen huippumallin raivon partaalle.

25-vuotias huippumalli Nykhor Paul on kotoisin Etelä-Sudanista. Hänen ihonvärinsä on hyvin tumma, mistä on naisen mukaan koitunut myös ongelmia muotinäytöksissä. Meikkitaiteilijoilla ei ole aina ollut tarpeeksi tummaa meikkivoidetta mukanaan. Vaaleaihoisten mallien kohdalla ei koskaan tule tällaista ongelmaa. Paul on joutunut kantamaan muotinäytöksissä omia meikkejä mukanaan.

Naisen mukaan ongelmia on ollut jokaisella suurella muotiviikolla, kuten New Yorkissa, Lontoossa, Milanossa, Pariisissa ja Kapkaupungissa. Hän kertoo valittaneensa meikkitaitelijoille asiasta jo kyllästymiseen asti, ja hän on myös kyllästynyt pahoittelemaan sitä, miten tumma hänen ihonvärinsä on.

"Miksi minun pitää tuoda omat meikkini näytökseen?"

Louis Vuittonille, Vivienne Westwoodille ja Rick Owensille töitä tehnyt Paul kirjoittaa Instagramissa, miten muotimaailman kannattaisi pikkuhiljaa herätä nykypäivään ja ymmärtää, että tummaihoisten mallien määrä kasvaa koko ajan.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Paul nostaa esille mallimaailmassa edelleen valloillaan olevan epätasa-arvon. Hän on aiemmin vaatinut alalle enemmän tummaihoisia huippumalleja. Lue Paulin viesti kokonaisuudessaan alta:

"Hyvät muotimaailman valkoihoiset!

Älkää ymmärtäkö tätä väärin, mutta teidän on jo aika saada itsenne kasaan, kun puhutaan ihonväristä!

Miksi minun pitää tuoda omat meikkini ammattilaisnäytökseen, kun valkoisten tyttöjen ei tarvitse tehdä muuta kuin tulla paikalle, mitä vit**a!

Älkää tehkö oloani tahallaan huonoksi, on vuosi 2015, menkää Macille, Bobbi Brownille, Makeup Foreverille, Iman Cosmeticille, Black Opalille, jopa Lancômella ja Cliniquella ja monella muulla on näitä meikkejä. Tummille ihonväreille on niin paljon vaihtoehtoja nykypäivänä.

Hyvä meikkitaiteilija tulee paikalle valmistautuneena ja tekee tutkimustyönsä ennen töitä, sillä usein tiedetään, mitä työpaikalla odottaa.

Älkää pyydelkö anteeksi, se on loukkaavaa ja epäkunnioittavaa minua ja rotuani kohtaan. Se ei rehellisesti auta. Yrittäkää edes!

Tämä on tarkoitettu New Yorkiin, Lontooseen, Milanoon, Pariisiin ja Kapkaupunkiin ja muihin paikkoihin, joissa on ihonvärin kanssa ongelmia. Kun buukkaatte meitä vain muutaman, se ei tarkoita sitä, että teillä on oikeus tehdä meistä sopimattoman näköisiä.

Olen kyllästynyt valittamaan siitä, ettei minua buukata tumman ihonvärin vuoksi, mutta olen superkyllästynyt pyytämään tummuuttani anteeksi!!!!

Muoti on taidetta, eikä taide ole koskaan rasistista. Sen pitäisi kattaa kaikki, ei vain valkoihoisia. Hitto, me aloitimme muodin Afrikassa ja te modernisoitte ja kopioitte sitä.

Miksemme voi olla osa muotimaailmaa kokonaisvaltaisesti ja tasa-arvoisesti?"


Lue myös: Naisia ja miehiä kohdellaan eriarvoisesti työelämässä - lue vihastuttavat faktat

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat