Kuva: Fotolia

Nostalgiset hetket ala-asteelta koottiin yhteen - muistatko vielä näitä?

09.10.2015 17:15 - Senni Loikala

Palaa hetkeksi muistoissasi ala-asteelle, josta monet muistavat asettumisen jonoon pituusjärjestyksessä, pulpettien siivoamiset ja välituntileikit.

1) Aapisen saaminen tuntui hienolta. Sen sivuilla oli kiehtovia kuvia ja tarinoita, joissa esiintyvät hahmot tulivat ystäviksi.

2) Äidin tai isän kontaktimuovilla päällystämiin kirjoihin oli saattanut jäädä kupruja, joita yritettiin tasoitella kynnellä.

3) Ruokalassa täytyi laskea tarkkaan, ettei vain ota enemmän pinaattilettuja tai jauhelihapihvejä kuin, mitä rajoituskyltissä luki.

4) Liikuntatunnin jälkeen opettaja saattoi jäädä valvomaan, että kaikki varmasti käyvät suihkussa. Se oli vielä piinaavampaa ylemmillä luokilla, kun kehitys näkyi vartaloissa.

5) Jännitys oli suuri, kun kevätjuhlassa opettaja luki stipendin tai hymypatsaan saajien nimet.

6) Välitunnilla hypittiin hyppynarua, heiteltiin superpalloa, leikittiin maata tai keinuttiin kaverin kanssa kaksistaan rengaskeinussa.

7) Tunnilla jännitti hetki, kun tuli oma vuoro lukea seuraava pätkä oppikirjasta.

8) Jonoihin mentiin aina pituusjärjestyksessä. Kaikki tiesivät, ketkä ovat luokan pisimpiä ja lyhimpiä.

9) Pulpetteja täytyi silloin tällöin siivota opettajan käskystä. Joidenkin pulpetit olivat aina tip top -kunnossa, kun taas joillain pyörremyrskyn jäljiltä.

10) Terveydenhoitaja tai hammaslääkäri keskeytti välillä tunnin ja tuli hakemaan oppilaita tarkastukseen.

11) Välillä täytyi mennä luokan eteen lukemaan itse kirjoittamansa tarina.

12) Vappuna koulussa pidettiin monesti juhlat, jonne sai tuoda omia karkkeja ja herkkuja.

13) Diskoon krepattiin hiuksia ja laitettiin luomiväriä. Hitaiden tanssiminen tuntui kutkuttavan jännittävältä.

14) Välillä saattoi saada käsiinsä lapun, jossa luokkatoveri pyysi "kimppaan" kanssaan.

15) Kouluun ja koulusta kotiin kuljettiin lähellä asuvan ystävän kanssa usein samaa matkaa.

16) Stabilo-tusseilla väritettiin esitelmien otsikkoja niin, että jokainen kirjain saattoi olla erivärinen.

17) Se oli aina hieno hetki, kun opettaja jakoi uusia kyniä, kumeja tai vihkoja.

18) Puutyöntunnilla tehtiin ainakin saunakauha ja kello, kun taas käsitöissä valmistettiin esimerkiksi niskatyyny sekä jumppavaatepussi.

19) Opettajan silmiin saattoi ilmestyä kyyneleitä joskus, kun luokassa pidettiin liikaa meteliä ja hän menetti hermonsa.

20) Olo oli haikea, kun kuudennen luokan kevätjuhlassa halattiin ja otettiin valokuvia pitkäaikaisten luokkatovereiden kanssa.


Kilpailut

Uusimmat