Kuva: Fotolia

Pikkupojan ihastuminen koulussa sai hämmentävän päätöksen - uhataan syytteellä

17.11.2015 07:45 - Senja Rapila

Tämän koulun reaktio pikkupojan rakkauskirjeisiin voi olla joidenkin mielestä jopa hieman liioiteltua, mutta heidän mielestään täysin oikeutettua.

Kun ala-asteikäisenä ihastuttiin, kirjoitettiin ihastuksen kohteille rakastavia, sydämien täyteisiä rakkauskirjeitä. Tässä koulussa on kuitenkin tiukka linja rakkauskirjeiden suhteen, sillä nyt 9-vuotiasta poikaa uhataan lakitoimilla, mikäli tämä ei lopeta rakkauskirjeiden raapustamista ihastuksensa kohteelle.

Tässä pojan kirjoittamassa kirjeessä nelosluokkalainen on kirjoittanut "minä pidän sinusta" sydämen sisälle, ja tämän alapuolelle lisännyt: "Pidän silmistäsi, koska ne säihkyvät kuin timantit." 


- Kuka lapsi ei kirjoittaisi rakkauskirjeitä ihastuksilleen? Minun 9-vuotias poikani ei edes tiedä mitä seksuaalinen häirintä tarkoittaa, pojan äiti toteaa.

Luokan opettaja puuttui tilanteeseen, kun muut luokan pojat kiusasivat kirjeen lähettäjää siitä, että "tämä haluaa nähdä ihastuksensa kohteen alasti". Opettajan mielestä tämän vuoksi kirjeiden lähettäminen ei ollut soveliasta.

Koulu on puolustanut asiaansa, ja ilmoittanutkin ABC Newsille, että sillä rakkauskirjeet ovat ei-toivottuja, on niiden lähettäminen seksuaalisen häirinnän rajamailla.

Lue myös: Meteorologi Pekka Poudasta tuli sometähti - katso video, joka leviää maailmalla

Lähde: Unilad

Kilpailut

Uusimmat