Star Wars -näyttelijät yhtyivät lauluun: Kunnianosoitus elokuvan soundtrackille

Maailmanensi-iltansa 14.12. saaneella elokuvalla on vankka fanikunta.

Julkaistu:

Star Wars: The Force Awakens -elokuva on puhuttanut ihmisiä koko joulukuun ajan, ja vihdoin fanien pitkä odotus on ohi. Elokuva sai maailmanensi-iltansa Los Angelesissa 14.12. ja Suomessa ensiesitys oli eilen, 16.12.

Tähtien sota -sarjasta ihmisillä tulee varmasti ensimmäisenä mieleen tutut hahmot tai sarjan musiikki, jonka on uutisoitu jopa pelastavan henkiä. Ei siis ole lainkaan ihme, että Jimmy Fallonin tuore video on saavuttanut valtavan suosion lyhyessä ajassa.

TV-juontaja Fallon halusi esittää a cappella -potpurin tehdäkseen kunniaa elokuvan klassikoksi nousseelle soundtrackille. Ei ollutkaan ihme, että näyttelijät lähtivät mielellään mukaan The Tonight Show:n tempaukseen. Videolla vilahtaa myös suomalaisnäyttelijä Joonas Suotamo, jonka uutisoitiin näyttelevän tulevassa elokuvassa Chebaccaa.

Katso video kokonaisuudessaan alta. Jos lauluesitys ei näy, voit katsoa sen täältä.

YouTube video

Lähde: Pop Sugar