Kuva: Fotolia

Seikat, jotka jokainen kerrostalossa asunut tietää - kuulostavatko tutuilta?

20.01.2016 20:45 - Senni Loikala

Kerrostalossa elämä on yhteisöllistä ja usein hyviä puolia on huonoja enemmän. Kokosimme yhteen seikkoja, jotka saattavat olla tuttuja monelle kerrotaloelämää nähneelle.

1) Lapset ovat kerrostalojen ilopillereitä. He kyselevät hassuja ja ovat uteliaita näkemään, millaiselta näyttää muiden kotona.

2) Kun kävelee yksin kellarikerroksen saunaan, pesulaan tai vintille, hiipii järjetön pelko, että paikassa lymyilisi murhaaja tai joku muu pahantekijä.

3) Aina ei jaksaisi ryhtyä juttusille naapurin kanssa. Sen takia jotkut taktikoivat liikkeensä niin, ettei rappukäytävässä tarvitse olla samaan aikaan naapurin kanssa.

4) Talossa asuu joitakin erityisen omaperäisiä persoonallisuuksia, jotka kaikki tietävät. Olipa kyseessä pihan kukkaistutusten parissa häärivä rouva tai aina sama lippalakki päässään kulkeva herra – olisi vaikea kuvitella elinympäristöä ilman heitä.

5) Naapureilta on kätevää varmistaa, ovatko tietyt ongelmat pelkästään omassa kodissa vai ovatko muutkin huomanneet ne. Jos myös naapurin täytyy nukkua kahdet villasukat jalassa, jotta tarkenisi, vakuuttuu huoltomieskin helpommin ongelman olemassaolosta.

6)  Naapurista kantautuvat äänet harvoin häiritsevät, mutta äänekäs seksi onnistuu aina yllättämään. Samoin virtsaamisesta kuuluvan lorinan olisi mieluummin kuulematta.

7) Sydän hyppää kurkkuun, jos ovikello soi odottamatta. Toiset harkitsevat, etteivät avaisi ovea lainkaan – entä jos sen takana on joku hullu? Kun oven avaa, on siellä herttainen naapuri, joka kertoo sinun unohtaneen ajovalot autoosi päälle, tai jotakin yhtä kilttiä ja viatonta.

Lue myös: 10 asiaa, jotka saavat kotisi tuntumaan hyvältä

Kilpailut

Uusimmat